Ankkurit järjesti jymy-yllätyksen

Ennen kautta jumbosijoille rankattu Alajärven Ankkurit onnistui järjestämään todellisen jytkyn sunnuntaina Sotkamossa, kun se voitti lämpimässä ilmassa pelatun erittäin nihkeän ottelun suoraan jaksoin 2-0 (4-3, 2-1). Ottelu oli molemmilta joukkueilta virheiden sävyttämä, mutta kovalla tahtotilalla pelannut Ankkureiden joukkue tuntui tällä kerralla hamuavan voittoa enemmän.

Alajärvi hyödynsi paikat

Ensimmäisen jakson alku oli nihkeää aina siihen asti, kunnes alajärviset tulivat toisen kerran sisävuoroon. Ensin vierasjoukkueen jokeri Jere Saukko kohahdutti kotiyleisöä lyömällä ykköstilanteessa pallon ennakkoluulottomasti kakkosjatkeelta maisemaan, tuloksena kunnari ja yksi tavallinen juoksu.

Pitkään lisäjuoksuja ei odoteltu, kun Jukka Tuomisto löysi Jymyn ulkokentästä kolmospesän päältä aukon kahden juoksun arvoisesti. Tämä tuntui lamaannuttavan kotijoukkueen, ja vaikka Jymy vielä Aki Oravan, Jimi Heikkisen ja Toni Kohosen lyödyillä juoksuilla nousi juoksun päähän, ei Sotkamon peli tuntunut olevan omissa uomissaan, josta osoituksena myös huolimattomat kopinnostopalot. Näin jakso päättyi vieraille 4-3.

– Hirvittävä määrä tehdään virheitä sisäpelissä ja tuntuu, ettemme pysty nollaamaan niitä. Pelissä ei ollut minkäänlaista jatkuvuutta ja kotiutuksessa oli tänään todella huonot tehot, mutta ei päästy myös rauhassa lyömään takatilanteeseen, joten kaikki ei ollut kotiuttajien vikaa, mainitsee Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen pettyneenä.

"Ääntä kaarelle!" Ottelupallot tuotiin sunnuntain peliin arvonsa mukaisesti lähes kuudensadan hevosvoiman siivittämänä.

Kotiutukset takkusivat

Toiselle jaksolle saapui sisuuntunut Jymy. Roope Korhonen löi ensimmäisessä vuorossa saumalyönnillä joukkueensa ensimmäistä kertaa koko pelissä johtoon ja tuo johto kesti aina viimeiseen Ankkureiden sisävuoroon asti. Sotkamo sai toisella jaksolla kahdeksan kotiutustilannetta aikaiseksi, mutta valitettavasti kotiuttajien ruuti oli aurinkoisesta säästä huolimatta märkää ja vain yhden kerran etenijä saatiin onnistuneesti kotipesän turviin.

Viimeistään neljännen vuoroparin tasoittavalla Alajärvi hiljensi 1421 katsojaa käsittäneen kotiyleisön, kun kumpainenkin Tero Rantakangas ja heti perään Sasu Iivarinen onnistuivat perättäisissä ajolähdöissä kotiutuksissa ja näin toinen jakso päättyi juoksuin 2-1 ja kolme sarjapistettä lähti alajärvisten bussin mukaan.

– Positiivista oli se, että saatiin oma peli kulkemaan ja edellinen peli oli niin huono, että lähdettiin tosiaan rakentamaan vain omaa juttua. Se pelitti sitten riittävästi nyt, toteaa Ankkureiden pelinjohtaja Matti Iivarinen vaatimattomasti joukkueensa pelistä.

– Jos tämä ei opeta, niin ei kyllä mikään. Se on se vanha fraasi, että turpaan pitää välillä ottaa, että oppii nöyryyttä ja voittamaan näitä pelejä, toteaa Kuosmanen vakavana pelin jälkeen.

Sotkamon pelit jatkuvat tulevalla viikolla torstaina 24.5. Seinäjoella Nurmon Jymyä vastaan. Hyllykalliolla pelattava vierasottelu alkaa klo 18.

Ottelun tilastot

– AH