SuperJymy satsaa tulevaisuuteen – Jamppi ja Saddyx sopimuksiin

SuperJymy on hankkinut riveihinsä kaksi suomalaista CS-huippulupausta. Tänä vuonna 17 vuotta täyttävät Tuomas ”Saddyx” Louhimaa ja Elias ”Jamppi” Olkkonen ovat allekirjoittaneet sopimuksen SuperJymyn kanssa. Kaksikko on SuperJymyn tulevaisuuden suunnitelmissa merkittävässä asemassa.

– Viime aikaisten muutosten sekä pelaajasiirtojen myötä halusimme lähteä rakentamaan joukkuetta uudelleen. Erilaisia variaatioita ja vaihtoehtoja pohdittiin hyvä tovi, minkä jälkeen päädyttiin kahteen huippulupaukseen, SuperJymyn manageri Niklas Pehkonen taustoittaa.

– Molemmat ovat antaneet erittäin kovia näyttöjä nuoresta iästään huolimatta, Pehkonen jatkaa.

Huhtikuun alussa ENCE osti Jymyn Jani ”Aerial” Jussilan Suomen CS-historian suurimmalla siirtosummalla, joten uudet hankinnat olivat vain ajan kysymys.

– Tuomas ja Elias ovat tällä hetkellä ottamassa viimeisiä harppauksia Suomen kärkipelaajiin, joten he olivat meille luontaisin valinta, Pehkonen kertoo.

SuperJymyssä try-out -sopimuksella kuukauden ajan pelannut Juho ”Juhob” Lampinen ei jatka joukkueen mukana. Toinen muutos nähdään, kun alkuperäisestä pelaajakaartista Tony ”Arvid” Niemelä siirretään toistaiseksi penkille.

– Meillä on nyt kuusi pelaajaa joukkueessa, joista Tony on toistaiseksi penkillä. Tämä luo sopivan sisäisen kilpailun ja kantaa varmasti hedelmää tulevaisuudessa, Pehkonen kertoo.

Kaksikko kokee olevansa valmis viimeiseen harppaukseen!

Oululainen Tuomas ”Saddyx” Louhimaa tunnisti oman potentiaalinsa CS-kentille reilu vuosi sitten.

– Vuoden aikana ero Suomen kärkipelaajiin on tuntunut päivä päivältä pienemmältä, joten koen olevani valmis nousemaan uudelle tasolle. Iso, iso muutos oman CS-uran kannalta.

– Kokeneemmat pelaajat tuovat varmasti lisää minun omaan pelaamiseen, Louhimaa jatkaa.

Vantaalta kotoisin oleva Elias ”Jamppi” Olkkonen näkee Jymyssä suuren mahdollisuuden.

– Iso organisaatio pystyy tarjoamaan hyvän mahdollisuuden kehittyä kovien pelien ohella. Hyvä juttu, kun organisaatio hoitaa taustat ja itse pystyy keskittymään vaan pelaamiseen, Olkkonen painottaa.

SuperJymyn joukkue muutosten myötä:

Joonas ”Aune” Rantala
Verneri ”Bona” Junkala

Lasse ”Zoree” Uronen
Tuomas ”Saddyx” Louhimaa
Elias ”Jamppi” Olkkonen

Penkillä: Tony ”Arvid” Niemelä

Katso alta julkaisuvideo!