Jaksot tasattiin Ouluhallin aamussa!

Kempeleen Kiri – Sotkamon Jymy 1-1 (2-1, 4-8)

Sotkamon Jymyn harjoitusottelut jatkuivat Ouluhallissa varhain sunnuntaiaamuna. Ottelu alkoi aamutuimaan kellon lyödessä kahdeksan, mikä on varsin poikkeuksellinen aika pesäpallo-ottelulle. Tällä kertaa kuitenkin päästiin pelaamaan vauhdikkaalla alustalla ja lämpimässä hallissa.

Kempeleen Kiri tulee ottelun alkuun terävästi. Avausvuoron kaksi lyötyä juoksua takaavat lopulta ensimmäisen jakson voiton, sillä Jymy onnistuu muutamista paikoistaan huolimatta vain kertaalleen jakson kolmannessa vuorossa. Avausjakso ei vielä tarjoillut kovinkaan paljon peräkkäisiä sisäpelionnistumisia, mutta ulkopelissä Jymy terävöitti otettaan ottelun alun jälkeen.


Niilo Piiponniemi eteni pääsääntöisesti kentälle mennessään suoraan kakkoselle.

Toisella jaksolla Jymyn sisäpelikoneisto käynnistyi räväkästi ja palloa hakattiin muutamaan otteeseen vastustamattomasti pressuun saakka. Roope Korhonen iski aloittavalla kaksi ja Niko Korhonen läpilyönnillä yhden. Kiri kuroo pinnan päähän, mutta Jymy lyö seuraavassa yhden ja kolmannen aloittavalla löylyä lisäävät Lauri Rönkkö, Roope ja Antti Kiiskinen, jotka kaikki lyövät juoksut mieheen. Samalla ulkopeli pitää Kirin sisäpelin kurissa. Neljännen tasoittavalla Kiri lyö kaksi, mutta kolmas palo päättää pelin siinä missä saman olisi hetkeä myöhemmin tehnyt myös hallivastaava, joka sammutti valot vuoron päättymisen merkiksi.

Jymyn taival hallipelien osalta jatkuu viikon päästä lauantaina niin ikään Ouluhallissa, jossa joukkue kohtaa tänään tutuksi tuleen Kempeleen Kirin sekä Pattijoen Urheilijat.


Kiusaako Ville Väliaho vastustajia myös tulevana viikonloppuna? – Tule katsomaan!

Jymy esiintyi tänään seuraavanlaisessa kokoonpanossa:

Niilo Piiponniemi 2K
Joni Rytkönen 3P
Niko Korhonen 2P
Markus Tuikka 1V
Matias Litmanen 3V
Antti Kiiskinen 2V
Ville Väliaho L
Jussi Korhonen 3K
Juuso Väisänen S
Roope Korhonen
Lauri Rönkkö
Riku Niemi

Alla Niilo Piiponniemen mietteitä ottelusta!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen