Jere Vikström toipuu olkapääleikkauksesta – ”Pallon perässä sähistään, kun Sapso on sula!”

Pakkaset velloo ulkona, kun Sotkamon Jymyn etenijäkaartiin kuuluva Jere Vikström tekee alavartalolle suunnattua voimaharjoitusta Jyväskylän Monnarin punttisalilla. Vikströmin heittokäsi operoitiin syksyllä pelien päätyttyä ja kuntoutus on tällä hetkellä hyvässä vauhdissa.

– Päivä kerrallaan eteenpäin. Käsi ei enää estä jalkojen kovaa rasitusta, Vikström kommentoi.

Vikström ehti harjoitella pelien päättymisen jälkeen noin kuukauden, jonka jälkeen leikkaussalin ovet avautuivat. Tämä toi mukanaan muutaman viikon kevyemmän jakson käden ollessa kantositeessä. Harjoittelun painopistealueet suunniteltiin tarkkaan ennen ja jälkeen leikkauksen ja 25-vuotias kärkimies näkee myös positiivista kolikon kääntöpuolella.

– Nyt on ollut hyvin aikaa panostaa enemmän osa-alueisiin, jotka on aikaisempina vuosina jäänyt vähemmälle, kun rasitus ylävartalolta oli syksyllä pois.


Pelikunto lähestyy päivä ja viikko kerrallaan.

Syksyllä alkaneet opinnot Jyväskylän Yliopistolla ovat tuoneet niin ikään muutoksia harjoitusrintamalle.

– Paljonhan tämä on yksinään touhuamista ollut, mutta oikeastaan tähän saumaan se on ollut vain hyvä juttu. Olen pystynyt tekemään harjoittelua ja kuntoutusta omien aikataulujen mukaan, mikä palvelisi tavoitetta päästä mahdollisimman nopeasti pelikuntoon.

– Kyllä tässä virtaa on huomattavasti enemmän kuin joskus aikaisemmin synkkinä tammikuun iltoina, joten uskoisin muutoksien olleen ihan hyvästä, Vikström jatkaa.

Kuntoutuksen osalta Vikström menee edelleen harjoitus, päivä ja harjoitusviikko kerrallaan.

– Tekemistä vielä riittää, mutta toisaalta aikaakin on hyvin. Eiköhän pallon perässä sähistellä sitten, kun sapso on sulana.


Vikström aikoo sähistä pallon perässä jälleen, kun Sapsojärven aallot liplattaa.

Vikströmin arki on tällä hetkellä harjoittelua ja koulunpenkillä istumista, mikä vaikuttaa olevan varsin mielekäs kokonaisuus.

– Koulussa pääsee pesistä pakoon ja treenatessa koulua pakoon, joten ei ole ongelmia ollut opintojen ja urheilun yhteensovittamisessa tässä vaiheessa.

– Leiriviikonloppuina olen ollut sitten joukkueen mukana touhuamassa kotipitäjässä, jossa tekeminen on näyttänyt varsin virkeältä, Vikström taustoittaa.

Vikströmillä on taustalla muutama pienempi kuntoutusjakso, joten sisänsä jo syksyllä oli tiedossa, mitä tuleman pitää.

– Välillä tapahtuu huomattavaa kehitystä ja välillä taas tuntuu ettei mitään tapahdu. Toisaalta taas ei tämä nyt käytännössä ole kehittymistä estänyt, vaan joihinkin asioihin on entistä tarkemmin ollut aikaa kiinnittää huomiota. Paljon itsestä kiinni, jääkö kotia voivottelemaan vai käyttääkö ajan sitten johonkin muuhun.

– Tietysti aina isommat operaatiot sekä loukkaantumiset pistää asioita perspektiiviin, ja muistuttaa siitä, kuinka etuoikeutettu on että saa ja pystyy ylipäätänsä liikkumaan sekä urheilemaan, Vikström niputtaa.

Sotkamon Jymyn ensimmäiset harjoitusottelut pelataan lauantaina Kajaanin Pallohallissa!

Lauantaina 26. päivä pelataan itse asiassa kaksi ottelua, jossa yhteen iskevät ensiksi Jymyn ja Siilinjärven B-pojat ja sen jälkeen superpesisjoukkueet.

La 26.1. Sotkamon Jymyn B-pojat – Siilinjärven Pesiksen B-pojat klo 12:30
La 26.1. Sotkamon Jymy – Siilinjärven Pesis klo 15:30

Ennakkotietoina kerrottakoon, että vaikka ulkona olisi suojasää tai paukkupakkanen, niin Kajaanin Pallohallissa on aina yhtä viileää, joten turvauduthan lämpimiin vaatteisiin. Toisaalta, sisätiloissa ei ulkoilmalla ole vaikutusta, joten tervetuloa nauttimaan tammikuisesta pesäpallosta Kajaanin Pallohalliin.

Otteluihin on ilmainen sisäänpääsy.