VS
Kitee - Sotkamo
Ti 02/06/2020 klo 18:00
Hiukan pesäpallostadion
Osta lippu
Nettiradio

Jymy valmistautuu sarja-avaukseen kahdella harjoitusottelulla

Sotkamon Jymyn miesten Superpesisjoukkueen sarjakausi alkaa äitienpäivänä 10.5. Kouvolassa, mutta tämä viikko tuo mukanaan ensimmäiset kosketukset pelivälineeseen ulkona harjoituspelien muodossa. Huomenna vappuaattona Sotkamo matkaa Kiteen vieraaksi klo 15 alkavassa ottelussa ja Kitee vastavuoroisesti saapuu sunnuntaina 3.5. Sotkamoon Hiukan pesäpallostadionille klo 17 alkavassa ottelussa.

– Nämä torstain ja sunnuntain pelit ovat sarja-avausta silmällä pitäen meidän kaksi tärkeintä harjoitusta, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen korostaa.

– Edellisestä pelistä ja varsinkin edellisestä ulkona pelatusta pelistä on jo aikaa. Nyt saadaan aitoja pelitilanteita ja suorituksia, joihin ei pääse yksittäisessä harjoittelussa käsiksi.

Vastustaja Kiteen Pallon koostumus on kokenut suuria muutoksia viime kauden joukkueeseen verrattuna. Joukkueesta on lähtenyt kosolti lyöntivoimaa Mika Laukkasen sekä Latvalan veljesten Jukan ja Matin myötä. Joukkue on saanut kuitenkin kainuulaisin silmin katsottuna mielenkiintoisia pelaajia kokoonpanoonsa: viime kaudella Jymyä edustaneet Jere Vikströmin ja Joni Tervon sekä pelinjohtajakseen takavuosien sotkamolaisen tykkilyöjän Mikko Huotarin.

– Vikström ja Tervo olivat isoja osatekijöitä seuran viime kauden menestyksessä niin junioreissa kuin miehissäkin. Huotarin Mikon lajitietämys on ollut myös kaikilla tiedossa, Korhonen summaa.

Vaikka Kiteestä on Jymyllä jonkinlaista tietoa, on pääpaino kahdessa harjoituspelissä kuitenkin oman pelin uomilleen asettamisesta.

– Toni Laakson harteilla sisäpelin tulivoima on nyt entistä enemmän. Aika kuitenkin näyttää. En ole nähnyt Kiteeltä yhtään peliä talvella, joten kaikki tieto on vahvaan mutuun perustuvaa, Korhonen kertoo.

Jymyn kokoonpanosta puuttuu molemmissa harjoituspeleissä Antti Hartikainen, jonka poissaolon tarkkasilmäisimmät huomasivat myös Karra Trophy -kilpailun aikaan.

– Antti Hartikaiselta leikattiin kaksi kuukautta sitten umpilisäke, minkä vuoksi hän keskittyy nyt harjoitteluun, Korhonen paljastaa.

Jymyn kokoonpano vappuaaton peliin:

1. Niilo Piiponniemi
2. Niko Korhonen
3. Roope Korhonen
4. Toni Kohonen
5. Immo Rautiainen
6. Markus Tuikka
7. Onni Määttä
8. Janne Hyvönen
9. Antti Kiiskinen
10. Jani Komulainen
11. Veli-Matti Sigvart
12. Niko J. Korhonen

PJ. Mikko Korhonen

-AH