Jymy vie pesiksen Helsinkiin

Pääkaupunkiseudun pesäpallofaneja hemmotellaan kesäkuun alussa, sillä Sotkamon Jymyn miesten Superpesisjoukkue pelaa 8.6. yhden kotipelinsä Helsingissä Sonera stadiumilla Töölössä klo 18.30 alkaen. Viimeksi pääkaupungissa pelattiin tällä tasolla pesäpalloa kaksi vuotta sitten Helsingissä järjestetyssä Itä-Länsi –tapahtumassa ja tällä kertaa vastakkain mittelevät tapahtuman järjestävä Sotkamon Jymy, sekä Kymenlaakson ylpeys Kouvolan Pallonlyöjät.

– Haluamme näyttää pääkaupunkilaisille, mitä pesäpallon pelaaminen huipulla vaatii. Pesis vaatii kestävyyttä, räjähtävää voimaa, nopeutta ja taktista silmää. Karhupesis tuo kentälle oman lyöntipisteensä, jossa yhteistyökumppanimme voi kokeilla lyömistä ja heittämistä, kertoo SuperJymyn myynti- ja markkinointipäällikkö Jimi Heikkinen.

Yksi Jymyn tärkeimmistä arvoista on hyvän kierrättäminen. Miesten superpesisjoukkue tekeekin pitkin vuotta hyväntekeväisyystapahtumia. Helsinki-pelissä jokaisesta myydystä pääsylipusta menee kaksi euroa Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhe-, tukihenkilö- ja lomakotitoimintaan. Jymyläisten tahtona on, että ottelun avulla kerätty summa kohdistuu ruohonjuuritasolle ja etenkin perheiden hyväksi.

Peli näyteikkuna Etelä-Suomen pesisfaneille

Pesäpallon hallitsevan suomenmestarijoukkueen Jymyn kapteeni Jani Komulainen näkee ottelun mainiona näyteikkunana Etelä-Suomen pesäpallonystäville.

– Kun Helsingistä puuttuu oma joukkue, on hienoa päästä taistelemaan pisteistä siellä ja samalla näyttää, mitä huippupesis parhaimmillaan on, Jani kertoo.

– Kouvolalla on nuorentunut porukka, jonka runko koostuu lupaavista pelaajista, jotka ovat osoittaneet pelimiehen merkkejä. Tasaisuus vielä uupuu, mutta Suomen kotiuttajaeliittiin kuuluva Sami Joukainen on alati vaarallinen, vaihtajaspesialisti jatkaa.

Vastaan asettuva kouvolalaisjoukkue on tehnyt viime vuosina paluun lajin huipulle ja se onkin ollut neljän parhaan joukossa neljänä edelliskautena, saavuttaen kaksi hopeamitalia. Tälle kaudelle Pallonlyöjien joukkue on käynyt läpi nuorennusleikkauksen.

– Oma pelillinen rooli kotiuttajana on tietenkin korostunut joukkueen nuorennuksen myötä, mutta nämä kaverit on fiksuja, ei niitä ole tarvinnut sen kummemmin ohjailla, toteaa Kouvolan lyöjäjokeri, toteaa kauden 2010 lyöjäkuningas Sami Joukainen.

– Peli on olosuhteet huomioiden tietenkin erilaista, mutta on mukava näyttää pesistä pääkaupunkiseutulaisille ja meiltäkin on ymmärtääkseni bussilasteittain junioreita tulossa katsomaan. Ja tämän ansiosta meillä on tietenkin yksi pitkä pelimatka vähemmän, huomauttaa Joukainen humoristiseen sävyyn.

Kainuulaisia ruokaherkkuja

Sotkamon Jymyn miesten superpesisjoukkue on yhteistyössä ProAgria Kainuun, Maa- ja kotitalousnaisten ja MTK Pohjois-Suomen kanssa ottanut tällä kaudella kainuulaisen lähiruoan vahvasti osaksi ottelutapahtumiaan. Muun muassa kotiotteluiden VIP-menujen pääraaka-aineet koostuvat Kainuun pelloista, metsistä ja järvistä saaduista antimista. Catering-palvelut VIP-ruokailuihin tuottaa liikeideassaan kainuulaisuuteen nojaava Sokos Hotel Vuokatin ravintola Kippo. Myös Helsinki-kotiottelun VIP-tarjoilu koostuu kainuulaisista herkuista. Lisäksi ottelussa on tarjolla maistiaisina mm. Oulujärven muikkuja. Tapahtumassa myydään myös lähiruokakasseja, joiden sisältö koostuu kainuulaisista herkuista.

Kaunista kamarimusiikkia

Aistien ruokintaa ei ole myöskään unohdettu. Kuhmon Kamarimusiikki on jo pitkään tehnyt yhteistyötä sotkamolaisten matkailuyrittäjien kanssa, ja nyt Kainuun kulttuurinen lippulaiva tuo otteluun tuulahduksen omasta osaamisestaan. Ottelu aloitetaan komeasti Nälkämaan laululla. Esilaulajana toimii festivaalin kesän taiteilijakuntaan kuuluvan bassobaritoni Rolf Broman. Lisäksi festivaalin residenssiyhtyeen Meta4-jousikvartetin viulisti Antti Tikkanen ja sellisti Tomas Djupsjöbacka esiintyvät ottelun VIP-tilaisuudessa.

Lipun Helsingissä pelattavaan JymyHyvä -otteluun voit ostaa joko lippupalvelun sivuilta tai Sonera stadiumin portilta.

Cheerleadereina tapahtumassa toimii mm. MM-kisoissa mukana ollut Northern Starlets -tanssiryhmä.

-AH