Keskikesän trilleri Hiukassa

Valintakierrosten joukkuevalintoja odotellessa moni pesisjännäri varmasti toivoi salaa tietyn parivaljakon kohtaamista ja saikin lopulta mitä halusi: Vimpeli ja Sotkamo tulevat kohtaamaan vastakkain torstaina Sotkamossa ja sunnuntaina Vimpelissä.

Äärimmäisen jännittävän otteluparin viime vuosien keskinäiset mittelöt ovat olleet todella mielenkiintoisia ja yleisöönmeneviä. Viidessä edellisessä ottelussa ratkaisu on viety peräti kolme kertaa kotiutuskisaan asti, viime kerran kesäkuun 13. päivä Vimpelissä.

– Nämä ottelut ovat olleet jo pidemmän aikaa tasaisia. Tämänhetkinen voittoputkemme ei kerro mitään, tyrmää Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen ajatukset Jymyn ”ylivoimasta”.

Tälle kaudelle Vimpeli onkin tehnyt muutamia muutoksia. Huomattavin näistä on pelinjohtajaksi palannut, Vimpelin kertaalleen mestariksi johdattanut, Risto Ojanperä. Tämän lisäksi muun muassa vikkeläkinttuinen Teemu Isoketo korvasi Mikko Haukkalan takakentällä ja huippukauden viime kesänä Kirin paidassa pelannut Mikko Rantalahti puolestaan Jere Dahlströmin lyöjäjokerina.

– Kyllähän Vimpelin ilme on muuttunut, ilme on porukalla tänä vuonna raikkaampi. Tämä juontaa varmaan osaltaan pelitavan kautta, sillä joukkue on nyt roolitetumpi, Kuosmanen aprikoi.

Kuosmasen mukaan Vimpelin pelitapa ei perustu enää niinkään läpilyöntien varaan.

– Vimpeli pelaa tällä hetkellä enemmän prosenttipeliä. Peli on aktiivisempaa ja he tekevät nopeiden jalkojen avulla enemmän hyökkäyksiä, hän jatkaa.

Kotiuttajien pelikunto mitataan torstaina. Roope Korhonen löi viime kohtaamisessa Vimpeliä vastaan kaksi juoksua ja oli Jymyn ykköspalkittu. Hän kantaa kotijoukkueen kultakypärää myös torstaina.
Kotiuttajien pelikunto mitataan torstaina. Roope Korhonen löi edellisessä kohtaamisessa Vimpeliä vastaan kaksi juoksua ja oli Jymyn ykköspalkittu. Hän kantaa kotijoukkueen kultakypärää myös torstaina. Kuva: Kimmo Rauatmaa

Kuosmanen: ”Meidän on parannettava peliämme”

Puppua ei Kuosmanen puhu piristyneen ilmeen omaavasta Vimpelistä, saatikka voittoputken merkityksettömyydestä tämän hetken otteluissa.

Harva esimerkiksi huomasi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa sitä yksityiskohtaa, että vaikka Jymy voiton nimiinsä vei, sai Veto 3-tilanteita aikaiseksi huomattavasti enemmän. Tilanteita syntyi Vedolle 19 ja Jymylle yhteensä 12.

– Meidän on parannettava peliämme. Vaikka olimme parempia 3-tilanteiden purkamisessa, on tilannemäärä saatava samalle tasolle kuin Vimpelillä, pelinjohtaja tuumaa.

Kumpikin joukkue tulee tilanteita erinomaisten vaihtolyöjiensä avulla kyllä rakentamaan, jolloin ottelun perimmäinen ratkaisu jää kotiuttajien varaan. Tässä molempien joukkueiden osalta arvoon arvaamattomaan nousevat miehet nimeltä Roope Korhonen (Sotkamon Jymy) ja Janne Mäkelä (Vimpelin Veto). Mäkelä pitää lyöjätilaston piikkipaikkaa 44 (3+41) lyödyn juoksun turvin, kun taas Roope on tuossa tilastossa kolmantena, kokonaissaldona 36 (3+33) lyötyä juoksua.

– Tämä tulee olemaan pääkotiuttajien (Korhonen <-> Mäkelä) kamppailu. Heitä sitten avittavat Vimpeliltä Mikko Rantalahti ja meiltä Immo ja Kosti Rautiainen, Kuosmanen selvittää.

Nousee sitten kuka tahansa torstaina ratkaisijan rooliin, on yksi asia varma. Hiukassa kohtaavat torstai-iltana kaksi tämän hetkisen pesäpallomaailman parasta joukkuetta.

Sotkamon Jymy ja Vimpelin Veto kohtaavat toisensa valintakierroskamppailussa Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamossa torstaina 27.6. klo 18. Portit aukeavat klo 17.

-AH