Mehtimäellä nähdään Itä-Suomen kärkikamppailu

Joensuun Maila – Sotkamon Jymy 25.6.

JYMYRADIOON PÄÄSET TÄSTÄ LINKISTÄ

– Siinä oli peli, jossa tapahtui paljon, mutta ei lopultansa yhtään mitään, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen nauraa.

Korhonen viittasi kommentillaan edelliseen kohtaamiseen Sotkamon ja Joensuun välillä Hiukan pesäpallostadionilla toukokuun lopussa. Peli eteni aina kotiutuskisaan asti, mutta juoksuja joukkueet tekivät kotiutuskisa mukaanluettuna yhteensä ainoastaan kolme kappaletta. Korhonen ei siis vähätellyt ottelun tiukkaa luonnetta tai jännitystä, vaan nosti esille molempien tukkoisen sisäpelin.

– Se edellinen kohtaaminen oli kyllä sisäpeliltään harvinaisen huonotasoinen. Molempien sisäpeli oli kehnoa ennen kaikkea tilanteiden rakentelussa, Korhonen valottaa.

Tuossa pelissä Joensuulla oli hieman eri kokoonpano. Jokeripaidassa pelasi vielä sittemmin infarktin saanut Sami Joukainen, minkä lisäksi Mika Väisänen oli jokeripaidassa. Kokoonpanosta puuttui kokonaan Lauri Kivinen ja Jonne Kemppainen, jotka tosin nyt ovat olleet mukana Joensuun kokoonpanossa.

Kokoonpanon eläminen ei ole näkynyt negatiivisesti Joensuun otteissa, sillä se on päinvastoin noususuhdanteessa. Se päihitti ennen juhannustaukoa Vimpelin Vedon ja aloitti tauon jälkeen heti voitolla Kiteen Pallosta. Sarjasijoitukseltaan Joensuu löytyy tällä hetkellä kakkossijalta pisteen päässä Vimpelistä ja pisteen edellä Sotkamoa, tosin Jymyllä on kaksi peliä vähemmän pelattuna.

Lukkarit tulevat olemaan suuressa roolissa illan kamppailussa. Toni Kohonen pitää päässään tänään kultakypärää.
Lukkarit tulevat olemaan suuressa roolissa illan kamppailussa. Toni Kohonen pitää päässään tänään kultakypärää.

Kiteetä vastaan hirmuisessa iskussa oli joukkueen lyöjäjokeri Juha Niemi viidellä lyödyllään. Hän kantaa nyt yksin joukkueen lyöjäjokerivastuun.

– Tuntuu siltä, että kun Juha Niemi nyt kantaa yksin tällä hetkellä pääkotiuttajan vastuuta, että se olisi tehnyt hänelle hyvää, Korhonen aprikoi.

– Niemi tulee olemaan ehdottomasti yksi pelin kulminaatiopisteistä.

Kuten edellä mainittua, Jymy on sarjataulukossa tällä hetkellä kolmantena kaksi pistettä Joensuuta takana. Torstai-iltana pelattava kierros on viimeinen ennen Itä-Länsi -viikonloppua. Jymyn sarjaohjelmassa on ollut poikkeuksellinen viikon tauko, mikä lisää pelinjohtajan mukaan odotusta Joensuun kohtaamiselle entisestään.

– Mieli on innokas ja odottavainen, nyt kun on ollut vähän happea peleistä. Lähtökohdat ovat pelille loistavat ennustettua säätä myöten, mutta lataus ei saa mennä yli.

Peli alkaa klo 18 ja kuuluu tuttuun tapaan Jymyradiosta Radio Kajauksen taajuuksilta ja nettradiosta.

JYMYRADIOON PÄÄSET TÄTÄ LINKKIÄ PAINAMALLA

-AH