Seuraava JymyMatsi
vs.
3. pronssiottelu tiistaina 7.9. klo 17.00
3.3.2010 

Lähikuvassa kotiuttajajokeri Joni Heikkinen




Talviharjoituskauden kuumin nimi Jymyn superpesismiehistössä on ollut Joni Heikkinen. Kyseessä on vuonna -86 syntynyt sotkamolainen pesäpalloilija, Jymyn laadukkaan juniorityön tulos.

Viime kaudella ykköspesiksessä Oulun Poltteessa pääasiassa kotiuttajajokerina pelannut Heikkinen on Makkosenmäen alueen pihapelien kasvatteja, aivan kuten muuan Roope Korhonenkin. Syksyllä Jymyn harjoitusrinkiin nostettu "Jontsa" on esittänyt hallikaudella hienoja otteita lyöjäjokerin vaativassa roolissa.

Tämän talven hallipeleissä Heikkinen on onnistunut antamaan näyttöjä pelinjohtaja Mikko Kuosmaselle. Hän on lyönyt neljässä pelaamassaan ottelussa kymmenen juoksua. Se on eniten koko joukkueesta.


Kuosmanen näkee pihapeli-taustan osaltaan vaikuttavan Jonin vahvuuksiin.

- Katujen kasvatti se on. Peli on ilman muuta "Jontsalle" se tärkein juttu. Kasvanut sillä lailla pelin kautta peliin sisään. Eikä jää murehtimaan huonoja suorituksia, vaan menee suoritus kerrallaan.

Heikkiseltä saa hänelle tyypillisen vastauksen, kun kysyy hänen vahvuuksistaan.

- En minä tiiä, kysy joltain muulta. En oo miettiny.

Päätimme kuitenkin kysyä häneltä jotain muuta, jotta monelle uusi kasvo saataisiin paremmin kannattajien tietouteen. Tosin täysin tuntematon hän ei kaikille välttämättä ole, sillä "Jontsa" on esiintynyt Jymyn paidassa superpesiksessä jo kesällä 2006. Hän pelasi kaikkiaan kolmessa ottelussa lyöden yhden juoksun. Heikkinen sai vierailustaan edustusjoukkueeseen kultamitalin, kun sotkamolaiset juhlivat mestaruutta Sapsojärven rannalla Hiukassa kauden päätteeksi.Seuraavassa pieni läpileikkaus Jonin persoonasta.

Jontsa, olet piipahtanut Jymyn violetti-oransseissa kaudella 2006. Kuinka nykyinen tilanteesi pesäpalloilijana eroaa silloisesta?

-Eipä hirveemmin, jokerina pelaan edelleen. Nyt olen saanut valmistautua paremmin kuin 2006, silloin tulin pelaamaan suoraan armeijasta lyhyellä varoitusajalla.

Millaisia tavoitteita olet asettanut kaudelle 2010?

-Haluan pelata paremman kauden kuin viime kesänä. Terveenä pitää pysyä.

Mitä harrastuksia sinulla on?

-Metsästys ja kalastus.

Suosikki tv- ohjelmasi?

-Kenraali Pancho ja pojat pohjoiskalotilla.

Millaista musiikkia kuuntelet?

-Rockia, heavymetallia sekä suomipoppia.

Onko sinulla rituaaleja ennen pelejä, jos on niin millaisia?

-Eipä niitä oo.

Mieleenpainuvin hetki juniorivuosilta?

-No semmonen trilleri kuin a-poikien välieräpeli kotikentällä Kankaanpään Mailaa vastaan vuonna 2007. Oltaisko johdettu toista jaksoa 6-0 tai 6-1, mutta vielä päästettiin kaveri tasoihin. Voitettiin kuitenkin se peli 1-0 ja mentiin finaaliin.

Kuinka tärkeää pesäpallo sinulle on?

-Kyllä se taitaa melko tärkeää olla.

Motto tai suosikkilausahduksesi.

-"Lihavat on lepposia."

Parasta Sotkamon Jymyssä?

-Ammattimainen ote asiaan kuin asiaan.

Jonin saavutukset:
  • 1 kulta (miesten SM 2006)
  • 4 hopeaa (a-pojat 2007 ja 2005, b-pojat 2004 sekä 2005 joukkueenjohtajana/huoltajana)
  • 1 pronssi (b-pojat 2002)

Seuraavan kerran Joni Heikkinen sekä muu Jymyn joukkue pelaa halli- SM-lopputurnauksessa Oulussa 13.-14. maaliskuuta.

 

Ajankohtaista vuodelta: 2009 - 2008 - 2007 - 2006

JymyUutisia
5.9.2010 Pronssit vielä jakamatta

4.9.2010 Vaisu Lippo jäi jalkoihin

3.9.2010 JymyMäihässä eletään jännittäviä aikoja

Näytä kaikki
Kalenteri ladataan...
JymyMäihä
© SuperJymy Oy 2010 | Sivuston toteutus: Pohjolan Mylly   Sivukartta | Palaute