Pattijoki vieraaksi kotipeliviikon toisessa kohtaamisessa

Kotipelien täyteinen viikko on edennyt toiseen otteluunsa. Ensimmäisessä pelissä tiistaina Jymy päihitti Kankaanpään jokseenkin rajussa vesisateessa (lue otteluraportti tästä linkistä) ja nyt torstaina on vuorossa ottelu Pattijoen Urheilijoita vastaan. Sään puolesta ilma pysyy tällä kertaa ennusteiden mukaan onneksi parahultaisena parinkymmenen asteen puolipilvisenä kelinä.

–Tietysti lähtökohdat on erilaiset nyt kuin Kankaanpää-peliin. Huomattavasti kovempi joukkue on vastassa ja nyt tullaan varmasti myös näkemään paljon juoksuja, etenijätilaston kärjessä porskuttava Niko Korhonen ennakoi.

Pattijokea vastaan Jymy on pelannut tällä kaudella kertaalleen vieraskentällä, jolloin Toni Kohonen nousi kautta aikain eniten miesten Superpesisotteluita pelanneeksi pelaajaksi. Tuossa kohtaamisessa Jymy oli parempi jaksoin 2-0, vaikkakin Topi Kososen pajatsontyhjennys nostikin Pattijoen toisella jaksolla juoksun päähän.

Parannettavaa Jymyllä riittää Korhosen mukaan tiistain peliin verrattuna ulkopelistä.

– ilmaseksi ei saada tilanteita antaa, joten palon paikoista voitaisi tällä kertaa tehdä paloja, Niko naurahtaa.

– Tässä ratkasee myös se, miten hyvä me tehdään Topi kososesta, eli lyödäänkö me hänelle näppejä vai ei, Niko huomauttaa.

Sotkamon ja Pattijoen välinen ottelu alkaa klo 18 ja tällä kertaa tapahtumassa on teemana luomu- ja lähiruoka. Kenttäalueella on paikalla Vuokatin Viini, Kainuun Country Food, Huuskolan jäätelö ja leipomo Pekka Heikkinen, joten pelillisen silmänruuan lisäksi nälkä ei varmasti pääse yllättämään.

Lipun ennakkoon ostat Jymykaupasta.

-AH