Pelipäiväblogi: Nyt avataan lomakausi (Päivitetty 5.6.2012 klo 16:12)

Kesäkuu tupsahti vääjäämättömästi syliimme. Toimitus ei valita, sillä kesäkuu polkaistaan käyntiin loistavalla pelillä: Jymyn vieraaksi saapuu Pattijoki. Vaan ennen kuin uppoudumme tähän päivään, kurkataan vielä Toukukuun puolelle videon muodossa.

Jymyn iholla -sarjan neljännessä osassa bussin elitistinen etupenkkiosasto keskustelee lukemisen sietämättömästä keveydestä. Lisäksi Miesten Ykköspesiksen toukukuun pelaaja Niilo Piiponniemi tuskailee varusteittensa kanssa. Mistähän mahtaa olla kyse?

Aseta otsikko tähän

Tämän aamun jalkapallotulos jäi mysteeriksi, sillä joukkueen jalkapallotiedottaja Kosti Rautiainen ei suostunut ilmoittamaan ottelun lopputulosta tulospalveluun. Kun toimitus yritti nuuskia konkareiden kärkikarvaajalta Aki Oravalta tarkempaa tietoa, mies huomautti pelanneensa virheetöntä peliä.

Tähän Immo taasen totesi, että toimitus voisi kirjata ylös pelaajien tekemiä virheitä, jolloin Aki korosti kiivaasti, että hänen virheeksi luultu suoritus oli maaliin johtanut syöttö, joten muusta olisi turha puhua. Immo puolustautui mainitsemalla, ettei kyseessä ollut yritys mustamaalata Akin peliä, jolloin Kosti komppasi veljeään vielä seuraavanlaisesti:

– Aki, en ole nähnyt sinun tekevän yhtään virhettä sinä aikana, kun olet täällä Sotkamossa ollut.

Tämän jälkeen tilanne rauhoittui. Osapuolet poistuivat pukusuojaan veljellisen yhteisymmärryksen vallitessa. Toimitus seuraa kuitenkin tarkasti mahdollisia jälkikonflikteja.

Samaan aikaan kannattaa kuitenkin käydä kurkkaamassa otteluennakkoa videon muodossa. Analyytikkona toimii Roope Korhonen.

Päivän polttava puheenaihe:

Golf ja sen rentouttava vaikutus

Joukkueiden kokoonpanot

Kokoonpanossa ei kummallakaan joukkueella ole sen suurempia kummallisuuksia, kosmeettisista muutoksia lukuunottamatta. Sotkamon Jymyllä on tänään jokeriosastossa vähän vaihtuvuutta (Niilo taitaa olla pääsykokeissa, onnea hänelle sinne), tällä kertaa etenijäjokereiden virkaa toimittavat nuoret Roni Vartama, sekä Saku Hakkarainen, jotka molemmat pelaavat ensimmäisen pääsarjaottelunsa. Muuten Rosteri on täysin sama kuin voitokkaassa Kiri-pelissä.

Pattijoen muutos edellisen peliin Kankaanpäätä vastaan on Tuomas Jussilan ja Timo Kallion vaihto päikseen, Kalliosta tulee näin ollen joukkueen kärki. Juoksuja miehet ovat tuoneet kyllä rinta rinnan, Kalliolla 7 ja Jussilalla 6 tuotua. Muuten Pattijoen Urhelijat luottaa vanhaan fraasiin; voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta.

Sotkamon Jymy:

1. Niko Korhonen

2. Antti Hartikainen

3. Toni Kohonen

4. Roope Korhonen (Kultakypärä)

5. Immo Rautiainen

6. Jimi Heikkinen

7. Aki Orava

8. Kosti Rautiainen

9. Mikko Korhonen

10. Jani Komulainen

11. Roni Vartama

12. Saku Hakkarainen

1PJ. Mikko Kuosmanen

2PJ. Mika Sirviö

Pattijoen Urheilijat, Raahe:

1. Timo Kallio

2. Topi Kosonen (Kultakypärä)

3. Jussi Kemilä

4. Pertti Mäkelä

5. Tuomas Jussila

6. Hannu Ikonen

7. Joonas Eirola

8. Timo Vesaluoma

9. Harri Kolehmainen

10. Jukka-Pekka Vainionpää

11. Jari Törmänen

12. Lauri Kaartokallio

1PJ. Sami Sirviö

2PJ. Jari Luoto

PS. Sää on hyvin seesteinen, hyvä pelikeli tiedossa!

-AH