Pelipäiväblogi: Sarjanousijaa saalistamassa (päivitetty 11.03)

On jälleen koittanut urheilijan juhlapäivä, pelipäivä, ja vieläpä kotiyleisön edessä. Mutta mitä tapahtuu pelipäivän aikana? Pääseekö kolmella litralla bensiiniä Kajaanista Sotkamoon? Lyökö Toni pinnan? Onko Janilla uusi auto? Näyttääkö kakkospelinjohtaja Mika Sirviö kieltä kameralle? Kaikkiin näihin kysymyksiin saat vastauksen alla olevasta Jymyn iholla -sarjan toisesta osasta, jossa pyöritään kauden toisen kotipelin ympärillä. Vastustajaksi lämpimänä päivänä saapui Kiteen Pallo.

Aika on kuin laiva, joka ei heitä ankkuria (saamelainen sananlasku)

Juniorit jatkoivat voittokulkuaan viemällä jälleen alkulämpöfudiksen, mikä koetteli huomattavan selvästi joukkueen kokeneemman kaartin itsetuntoa. Pienen lämmön jälkeen suurta keskustelua herätti se, josko joku pelaajista olisi karannut edellisenä iltana Kajaanissa vierailleen Jare & VilleGalle -yhtyeen keikalle, mutta ainakin tähän mennessä mahdolliset syylliset pysyivät visusti piilossa tai vähintäänkin valehtelivat mallikelpoisesti.

Tänään vastaan asteleva Alajärven Ankkurit on varsin perinteikäs seura, jonka menestyksen päivät ajoittuvat 80-luvun loppuun. Tässä pieni videopätkä, joka palauttaa meidät reilun parinkymmenen vuoden taakse kauteen 1989. Tällä kaudella sarjanousija on aloittanut varsin pirteästi voittamalla Kiteen ja ottamalla pisteen jopa Pattijoelta, joten saa nähdä kuinka tänään käy ja voidaanko lainata Kalevi Inhan sanoja: ”Nyt alkaa tapahtua.”

Päivän polttavin puheenaihe:

Verkkahousut ja niiden ylenpalttinen huvittavuus

Jimi maistaa tappion karvasta kalkkia. Alkulämpöfudis junioreille maalein 3-1.
Toni mallailee välilyöntiä.
Aki on pumpissa!
Palauttavat Tehosportit nautitaan luonnollisesti lungissa asennossa.

Joukkueiden kokoonpanot:

Sotkamon Jymy

1. Niko Korhonen
2. Antti Hartikainen
3. Toni Kohonen
4. Roope Korhonen
5. Aki Orava
6. Kosti rautiainen
7. Jimi Heikkinen
8. Immo Rautiainen
9. Mikko Korhonen
10. Jani Komulainen
11. Niilo Piiponniemi
12. Jere Vikström
1PJ Mikko Kuosmanen
2PJ Mika Sirviö

Alajärven Ankkurit

1. Matti Saukko
2. Jouni Koskela
3. Juha-Matti Matilainen
4. Tero Rantakangas
5. Sasu Iivarinen
6. Jukka Tuomisto
7. Iiro Hämäläinen
8. Janne Kivipelto
9. Jouni Oja-lipasti
10. Juha-Matti Jaatinen
11. Jere Saukko
12. Tuomo Rautio
1PJ Matti Iivarinen
2PJ Erno Lassila

– AH