Halliavauksesta voitto – ”Onhan tätä odotettukin!”

Sotkamon Jymy – Siilinjärven Pesis 1-0 (6-0, 1-1)

Sotkamon Jymy kohtasi vuoden ensimmäisessä harjoitusottelussaan Kajaanin Pallohallissa viime syksyn sarjanousijan, Siilinjärven Pesiksen. Ottelua viileähköön Pallohalliin oli saapunut seuraamaan noin 150 silmäparia.

Tunnustelevan alun jälkeen violetit ottivat komennon avausjakson toisessa vuorossa. Juoksurallin käynnisti Antti Korhonen vastustamattomalla välilyönnillä. Roope Korhonen tärskäytti perään yhteensä neljä kihausta kahdella eri lyöntivuorolla. Jymyn kuudennen juoksun avausjaksolla iski välilyönnillä Matias Litmanen.

Topi Korhonen ja taiturimaisilla vaihtolyönneillään yleisöltä suosionosoituksia kirvoittanut Joni Rytkönen kirjauttivat kaksi tuotua mieheen. Niko Korhonen ja Antti Korhonen kotiutuivat kumpikin kertaalleen.


Taiturimainen Rytkönen lyöntipuuhissa.

Jymyn ulkopeliä mestaroimaan päässyt lukkari Ville Väliaho teki SiiPen pelaamisesta haasteellista syöttötyöskentelyllään. Savolaisten vaihtotilanteet jäivät harvoiksi kotiutusyrityksistä puhumattakaan.

Toisen jakson alussa vierailijat saivat ainoan juoksunsa Eino Puustisen kotiutuessa Kimmo Lukkarin 3-luukkusivalluksella. Jymynkään sisäpeli ei pyörinyt enää raikkaasti ja jakson ainoaksi onnistumiseksi jäi Jussi Korhosen lyömä ja Markus Tuikan tuoma juoksu.


Ville Väliaho otti lavan haltuun debytoidessaan violettioransseissa

Jymyn kokoonpano harjoitusottelussa:

Niilo Piiponniemi 2K
Joni Rytkönen 3P
Niko Korhonen 2P
Antti Korhonen 2V
Matias Litmanen 3V
Riku Niemi 3K
Markus Tuikka 1V
Ville Väliaho L
Juuso Väisänen S
Roope Korhonen
Jussi Korhonen
Topi Korhonen

Alla Roope Korhosen mietteitä vuoden ensimmäisestä ottelusta!