2000-2008: Uuden ajan alku

2000

Edelliskausien lukkarihuolet heitetään kertaheitolla sivuun, kun Jymy hankkii Toni Kohosen. Myös Janne Vuorinen palaa Oulun vuosien jälkeen Jymy-paitaan. Pelinjohtajaksi tulee kankaanpääläinen Olli Viljaranta, joka uudistaa harjoittelukulttuurin. Joukkueen etukentälle murtautuu myös nuori Jimi Heikkinen. Jymy on runkosarjan kakkonen ja jälleen tiukoilla puolivälierissä. Seinäjoki kaatuu viidennessä pelissä ja Jymy yllättää Hyvinkään, mutta finaaleissa Kitee on vahvempi.

2001

Kari Hakkarainen tekee välivuoden jälkeen paluun. Jymy voittaa runkosarjan pelaamalla pelinjohtaja Viljarannan lanseeraamaa neljän elementin peliä eikä häviä otteluakaan pudotuspeleissä. Mestaruusnälkä on kasvanut kolmessa vuodessa ja Kiteen kaataminen finaaleissa maistuu makealle. Toni Kohonen valitaan vuoden pesäpalloilijaksi.

Joukkuekuva kaudelta 2002. Kuva: Eila Kilpeläinen

Joukkuekuva kaudelta 2002. Kuva: Eila Kilpeläinen

2002

Hakkaraisen lopetettua hänen pelipaikkansa kopparina ottaa lopulta Roope Korhonen, joka aloittaa samana syksynä oman läpimurtonsa sarjan huippupelaajaksi. Jymy voittaa runkosarjan selkeällä erolla Pattijokeen, joka kohdataan myös finaaleissa. Roope iskee vapauttavan kunnarin ensimmäisessä pelissä, eikä Pattijoki pysty estämään mestaruusmarssia. Jarkko Kokko valitaan vuoden pesäpalloilijaksi.

2003

Jarmo Heikkinen lopettaa ja lähtee Meksikoon, mutta palaa kuitenkin runkosarjan lopulla Jymyn jokeriosastolle. Jymyn peli takkuilee runkosarjassa. Tilanne johtaa lopulta pelinjohtaja Viljarannan potkuihin. Kesällä kaikkien aikojen etenijätilaston kärkeen noussut Vuorinen siirtyy suoraan viuhkan varteen. Jymy voittaa runkosarjan kolmannen kerran peräkkäin ja jatkaa mestaruuteen pudottamalla Oulun, Pattijoen ja loppuotteluissa Kinnarin Pesiksen. Mikko Kuosmanen valitaan vuoden pesäpalloilijaksi.

Janne Vuorinen oli Olli Viljarannan seuraaja Jymyn pelinjohtajana. Tässä hän kaudella 2003 pelinjohtajan vaihduttua joukkueessa juuri ennen Itä-Länsi -tapahtumaa.

Janne Vuorinen oli Olli Viljarannan seuraaja Jymyn pelinjohtajana. Tässä hän kaudella 2003 pelinjohtajan vaihduttua joukkueessa juuri ennen Itä-Länsi -tapahtumaa. Kuva: Eila Kilpeläinen

2004

Joukkue kokee muutoksia kolmen mestaruuden jälkeen, kun Kohonen, Jimi Heikkinen ja Markku Hylkilä siirtyvät pois. Paikat täytetään omilla junioreilla, jotka ovat voittaneet neljä peräkkäistä A-poikien SM-kultaa vuosina 2000–03. Kaikkiaan kokoonpanosta puolet on A-juniori-ikäisiä. Jani Komulainen ottaa Kohosen jättämän lukkarin tontin. Jymy voittaa jälleen runkosarjan, mutta tiputtelee jatkosarjassa pisteitä ja Kitee vie kotiedun loppuotteluihin. Jymy on jo sillassa avauspelissä kotikentällään, mutta nousee toisen jakson voittoon ja supervuoron ratkaisee Roope kunnarilla. Sarjan kolmannessa pelissä Rantakentällä supervuorossa Kokko iskee voittokunnarin ja Jymy vie neljännen peräkkäisen mestaruuden. Kärkilyöntitilaston voittaja Komulainen valitaan vuoden pesäpalloilijaksi.

Kesän 2004 joukkue oli nuori ja nälkäinen.

Kesän 2004 joukkue oli nuori ja nälkäinen.

2005

Mikko Huotari nimetään joukkueen pelinjohtajaksi, mutta Jarkko Kokon purettua talvella sopimuksensa todetaan kotiutusvoimaa menetetyn liiaksi ja Huotari palaa lyöjäjokerin rooliin. Asko Tuhkasesta leivotaan kauden alla uusi pelinjohtaja. Jymy voittaa runkosarjan ja jatkosarjan, mutta putoaa finaaleista häviämällä Nurmolle viidennessä välierässä. Pronssiotteluun Hyvinkäälle pettynyt Jymy matkustaa henkilöautoilla. Mitaliputki jatkuu, kun Tahko kaatuu kahdessa ottelussa. Jarmo Heikkinen voittaa etenijäkuninkuuden ja Komulainen kärkilyöntitilaston.

2006

Jimi Heikkinen palaa Joensuun vuosien jälkeen joukkueeseen ja aloittaa pelaamisen ohella seuran myynti- ja markkinointimiehenä. Jymy voittaa runkosarjan ja jatkosarjan ja pelaa kiihkeän finaalisarjan Pattijokea vastaan, joka päättyy viidennessä pelissä mestaruuteen. Vuoden pesäpalloilijaksi ja vuoden lukkariksi valitaan numerolla kaksi lyövä Komulainen, joka on maagisessa iskussa loppukaudella ja lyö jatkopeleissä kahdeksan kunnaria. Pelinjohtaja Vuoriselle SM-kulta on kymmenes mestaruus Jymyssä.

Roope Korhosen tuulettamista kymmenen vuoden takaa kesältä 2005.

Roope Korhosen tuulettamista kymmenen vuoden takaa kesältä 2005. Kuva: Teijo Määttänen

2007

Jymyllä on kauden aikana kotiuttamishuolia. Lyöjäjokeriksi huhutaan myös
muuan Simo Eerikäistä, jonka kanssa neuvottelut eivät johda maaliin. Runkosarjan päätöskierroksella joukkueeseen liittyy lyöjäjokeriksi Kari Hakkarainen. Jymy jää kolmanneksi runkosarjassa, mutta voittaa jatkosarjan. Janne Vuorisen aika Jymyn pelinjohtajana päättyy tunteikkaasti hävityn finaalisarjan jälkeen Hyvinkäällä.

2008

Koko 2000-luvun ajan joukkueen valmennuksesta vastanneesta Mikko Kuosmasesta tulee Jymyn uusi pelinjohtaja. Suurin mestarisuosikki Pattijoki vie runkosarjan, mutta Jymy voittaa jälleen jatkosarjan ja saa kotiedun finaaleihin. Useita provosointiepisodeja sisältävässä sarjassa jaetaan kolmannen pelin jälkeen pelikieltoja Heikkisille ja Pertti Mäkelälle. Jymyn kokoonpanossa on neljännessä finaalissa kuusi A-junioria ja sarja kääntyy kotivoiton myötä Pattijoelle. Jymy jää viidennessä loppuottelussa nollille ja häviää ensi kertaa ratkaisevan ottelun Hiukassa. Komulainen voittaa kärkilyöntitilaston viidennen kerran peräkkäin.