Jani Komulainen palaa pelikentille

12-kertainen pesäpallon Suomen mestari Jani Komulainen tekee paluun Sotkamon Jymyn joukkueeseen. Ratkaisu paluusta syntyi hyvin pienessä ajassa epäonnisen Kouvolassa pelatun ottelun jälkeen, jossa Jymyllä loukkaantui ensimmäisen jakson aikana kolme pelaajaa.

– Viime matsissa tipahti kolme kaveria ja kun aikaisemmat loukkaantumiset otetaan huomioon, niin lähestyimme Jania, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen kertoo.

Puhelun saanut Komulainen oli seurannut ottelua television välityksellä.

– Sain yhteydenoton Kouvola-pelin jälkeen illalla. Tätä ennen ei oltu keskusteltu pelaamisesta kertaakaan, enkä olisi lähtenytkään mukaan, Komulainen paljastaa.

– Äkkiä mieli muuttui ja maanantaina halusin jo auttaa rakasta kotiseuraa haastavassa tilanteessa, sillä onhan Jymyn kausi ollut uskomattoman vaikea loukkaantumisten suhteen. Kävin testaamassa lyöntikunnon maanantai-iltana ja totesin voivani hypätä mukaan, Komulainen jatkaa.

Komulainen liittyy joukkueen harjoituksiin mukaan tänään tiistaina ja pelaa ensimmäisen kerran tulevana lauantaina, jolloin Jymy kohtaa kotikentällään Seinäjoen JymyJussit klo 16 alkavassa ottelussa.

– Jani pystyy tuomaan kokemuksellaan pelillistä johtajuutta ja tekoja kentälle, mitä kaipaan nyt myös muilta pelaajilta loukkaantumissuman vuoksi. Seuraavat päivät näyttävät, millainen kokoonpano meillä tulee olemaan, Kuosmanen toteaa.

Jani Komulaisen saavutukset:

12 Suomen mestaruutta, 3 hopeaa, 2 pronssia
Vuoden pesäpalloilija 2004 ja 2006
Vuoden lukkari 2006
Kärkilyöntitilaston voittaja 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008
Kultainen maila 2005, 2006 ja 2013
Vuoden jokeri 2012, 2013
15 Itä-Länsi -ottelua
Pudotuspelien arvokkain 2013 ja 2015
Kultakypärä 2005

Tilastot runkosarjassa:

Ottelut: 485
Lyödyt: 44+352
Tuodut: 535
Kärkilyönnit: 2940
Pesispörssipisteet: 2755,7 (Kautta aikain toinen sija)

Tilastot pudotuspeleissä:

Ottelut: 202
Lyödyt: 25+147
Tuodut: 217
Kärkilyönnit: 1219