VS
Sotkamo - Kempele
La 27/04/2019 klo 15:00
Nivalan pesäpallostadion
Osta lippu
Nettiradio

Jussit löi kovasti, eikä Jymy pysynyt kyydissä

Seinäjoen JymyJussit – Sotkamon Jymy 2-0 (14-4, 7-1)

Viikonloppu täydentyi toisella halliottelulla sunnuntaina Seinäjoki Areenalla. Toisin kuin eilen, ei tämänpäiväinen ottelu ollut kaksijakoinen. Isäntäjoukkue hallitsi kenttätapahtumia erinomaisten lyöntien turvin.

Jymyn peli alkoi todella nihkeästi, eikä onnistumisia sisävuoroilla juuri syntynyt. Vastustaja sen sijaan onnistui ja erityisesti koko ottelun takuumiehenä hääri kovassa lyöntivireessä ollut Jukka-Pekka Vainionpää, joka löi ottelussa yhteensä yhdeksän juoksua.

Jymyn vaihtotilannepelaaminen tökki sisällä.

Kahden vuoroparin jälkeen taululla oli 9-1 lukemat, jonka jälkeen JymyJussit jatkoi moukarointia. Jymyn osalta valopilkku oli Lauri Rönkön kolme lyötyä juoksua neljännessä vuorossa, mutta muuten onnistumiset jäivät vähiin. Sen sijaan kotijoukkueen onnistumiset ruokki onnistumisia ja vahvaa lyöntipeliä nähtiin kautta linjan.

Toisella jaksolla Vainionpää jatkoi siitä mihin jäi ja onnistui kääntämään vielä ensimmäisessä vuorossa pelin hallinnan kotijoukkueelle tiukassa paikassa. Kun Jymy avasi jälleen huonosti, eikä saanut peliään uomiin, ei lopulta toisen jaksonkaan voittajasta ollut epäselvyyttä.

JymyJussit esitti railakasta sisäpeliä, mutta sekaan mahtui myös Jymyn ulkopelivirheitä. Peli ei Jymyn osalta käynnistynyt oikein missään vaiheessa ja vastustaja rokotti armotta pelaamalla pitkähköjä sisävuoroja.

Roope Korhonen ja Joni Rytkönen pohtimassa sisäpeliä!

Seuraavan kerran Jymy nähdään pelikentillä huhtikuun lopulla harjoitusotteluiden muodossa. Siihen saakka harjoitellaan, harjoitellaan lisää ja kilpaillaan joukkueen sisällä Karra Trophyn merkeissä.

Viikonlopun saldona siis eiliseltä voitto ja tänään tappio huonolla peliesityksellä.

Huomasitko tämän?

Sotkamon Jymyn superpesispelaajat haastoivat aamuharjoitusten yhteydessä Alajärven Ankkureiden E-pojat ystävyysotteluun jalkapallossa! Katso oheiselta videolta, kuinka ottelussa kävi!

Jymy vs. Ankkurit jalkapallo-ottelu

Jymyn miehet sai tänään kovan haasteen aamutreeneissä, kun Alajärven Ankkureiden E-pojat valtasivat nurmen! 😅Kumpi voitti? Oliko Ville Väliaho rokottamassa entistä seuraansa? Katso ohesta! 🤔💥 Kiitos virkistävistä peleistä Alajärven Ankkurit!

Julkaissut Sotkamon Jymy Sunnuntaina 17. maaliskuuta 2019

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen