Jymy hakee revanssia Pallonlyöjistä

Sotkamon Jymy – Kouvolan Pallonlyöjät, Hiukan pesäpallostadionilla tiistaina 21.7. klo 18

Sotkamon Jymy lähtee Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan pelattavaan otteluun mielenkiintoisista lähtökohdista. Pallonlyöjät voitti runkosarjan avausottelun kotikentällään Jymyä vastaan jaksoin 1-0 ja nyt violettioranssi ryhmä pääsee hakemaan revanssia kymenlaakson ylpeydestä omalla kotikentällään Hiukassa.

– Kouvola pelaa kovaa prosenttipeliä. Paljon pomppua, paljon vapaita kotiutuksia ja paljon nopeita jalkoja. Keväällä emme päässeet ulkopeliin millään kiinni, kun pomppu nousi jatkuvasti ja palloa lyötiin väliin, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen naurahtaa.

Kouvolan heinäkuu on ollut kuitenkin hankala. Lukkari Joni Rytkönen on ollut loukkaantumisen vuoksi sivussa, minkä lisäksi taitava kotiuttaja Matias Rinta-Aho on ollut loukkaantuneena. Jymylläkin on tällä hetkellä alla tuplaviikonloppu, josta ei tarttunut yhtään pisteitä mukaan Hyvinkään ja Vimpelin viedessä voitot kotikentillään. Jymyllä ongelmia tuotti ulkopeli, sillä 15 juoksua seitsemästätoista syntyivät viikonlopun aikana läpilyönneillä.

– Lainaan nyt sanasta sanaan Mikko Huotaria: tämä on valmennuksellisesti erittäin mielenkiintoinen tilanne. Odotan huomista poikkeuksellisen paljon, Korhonen kertoo.

– Joukkue on ottanut jo Hyvinkää-matsin jälkeen vastuuta ja kantanut kortensa kekoon. Se ei vielä sunnuntaina poikinut ottelun voittoa, mutta vire on hyvä tappioista huolimatta ja omalle tasolle tullaan palaamaan ennen pitkää, oli se sitten huomenna tai myöhemmin, hän jatkaa.

Pesisväen huulilla viipyilevä kysymys kuuluukin nyt seuraavalla tavalla: onko Sotkamon Jymyn kokoonpanoon tiedossa muutoksia?

– Tulee muutoksia, Korhonen vastaa ykskantaan.

Mutta millaisia?

– Muutoksia, toteaa Korhonen ja lopettaa puhelun.

Pesiskesä on alkanut elää.

Sotkamon Jymy ja Kouvolan Pallonlyöjät kohtaavat Hiukan pesäpallostadionilla tiistaina 21. heinäkuuta klo 18. Kenttäalueelle kannattaa tulla ajoissa, sillä paikalle on tulossa myös Suomen huutokauppakeisari huutokauppaamaan runsaasti mielenkiintoisia tuotteita ja Jymy-reliikkejä. Huutokauppa alkaa klo 17.30 ja stadionin portit aukeavat klo 17. Lisätietoa voit lukea tästä linkistä, sekä alla olevasta kuvasta (paina kuvaa nähdäksesi se isompana).

huutokauppakeisari_2

-AH