Jymy marssi voittoon kärkikamppailussa – Vimpeli jäi juoksuitta

Valintakierrosotteluiden toinen osa päättyi Sotkamon Jymyn kannalta onnellisesti, kun se vei voiton Vimpelin Vedosta suoraan jaksoin 2-0 (2-0, 4-0). Jymyn ulkokenttä sai pidettyä Vimpelin sisäpelin täysin aisoissa ja välistä jopa hengettömältä vaikuttanut Järviseudun joukkue jäi Hiukan pesäpallostadionilla kokonaan juoksuitta. Voitto tarkoitti sitä, että Sotkamon Jymy siirtyi sarjakärkeen. Illan positiiviseksi yllätysonnistujaksi nousi kunnarin ja kolme tavallista juoksua lyönyt Jimi Heikkinen. Suurimman mediahälyn hälvettyä Jimi antoi omalaatuiseen tapaansa kommentin pelistä.

– Ihan hyvä peli siinä mielessä, että sarjapaikka on varma, 3+17 lyötyä juoksua jo tällä kaudella paukutellut Heikkinen toteaa.

”Kaalilaatikko munamaidolla” – siinä oli Jimi Heikkisen mukaan tämän päivän onnistumisresepti.

Jimi Heikkinen: ”Nyt on hyvä flow”

Vedon sisäpeli ei noussut lentoon missään vaiheessa ensimmäistä jaksoa. Ongelmaksi muodostui 1-tilanteen purku, joka ei ottanut onnistuakseen. Juoksutili oli kuitenkin aueta kaikkien stadionilla olleiden yllätykseksi jo toisessa vuorossa, kun Vedon viimeinen lyöjä Jere Dahlström oli lyömässä viimeisenä lyöjänä. Kakkospesällä ainoana etenijänä olleen Janne Mäkelän oli tultava suoraan kotipesään yhden lyönnin turvin ja Dahlström turvautui tilanteessa varsin erikoiseen ratkaisuun.

Kaksinkertainen lyöjakuningas löi surriaisen keskelle kenttää polttolinjan taakse ja Jymyn pelaajien hieman törmäillessä, Mäkelä ehti jo kulmalipun paremmalle puolelle. Pallo kuitenkin pienen työnjakopalaverin jälkeen saatiin toimitettua Toni Kohoselle ja Mäkelästä merkattiin palo taululle.

Jymyn ainoat juoksut syntyivät Jimi Heikkisen mailasta. Heikkinen tälläsi kaikkien yllätykseksi pallon takaa keskeltä läpi ja kun pallo kierähti mainosaidan alitse, ykkösellä ollut Aki Orava ennätti kotiin ja Jimi itse kiersi kenttäpesät kunnarin arvoisesti.

– Nyt on sellainen hyvä flow, tuuriakin on mukana ja alkujalkapallossakin maaleja tulee. Tämä on sellainen vyörymä, toteaa Jimi lyöntivireestään kirvoittaen samalla lehdistötilaisuudessa paikalla olleilta makeat naurut.

”Pelatkaa Vimpeli, me ollaan maksettu pääsylipuista täysi hinta!” – Välistä jopa helteinen heinäkuun aurinko helli yleisöä.

Rantatorikka: ”Ei saatu vahingossakaan takatilannetta”

Toinen jakso alkoi myös Jymyn hallitessa. Heti ensimmäisen aloittavalla Jymy siirtyi 2-0 johtoon Roope Korhosen näpäytyksellä ja Jimi Heikkisen pystymailalyönnillä, kun luultavasti laittomaksi muuten mennyt pallo sirvahti Ville Hotakaisen räpylästä kenttään. Jimi jatkoi kotiutuspuuhia seuraavassa vuorossa, kun hän viimeisenä lyöjänä onnistui lyömään Jani Komulaisen kotipesään vastustamattomalla välilyönnillä.

Kun Vimpeli tuskaili toisella jaksolla 1-tilanteen lisäksi 2-tilanteen kanssa, jäivät tilanteet erittäin vähiin. Vimpelille merkattiin ottelussa 7 kolmostilannetta ja Jymylle 13. Kotijoukkue lisäsi vielä johtoaan harhaheittojuoksulla Niko Korhosen tuomana ja jakso päättyi viimeisen sisävuorossa kahden Aki Oravan loistavan ulkopelisuorituksen jälkeen juoksuin 4-0.

– Vaikea sanoa mistä johtuu. Emme saaneet peräkkäisiä onnistumisia millään ja kun saatiin 2-tilannetta, niin ei saatu vahingossakaan takatilannetta, jotta olisimme päässeet lyömään ja painostamaan. Aika paljon virheitä sekä sisä-, että ulkopelissä, Vimpelin Vedon pelinjohtaja Miika Rantatorikka tuskailee.

– Kyllähän ulkopeli oli koko pelin ajan laadukasta, mutta tuntui, että kummankin joukkueen vaihtajat vähän liian vaikeita lyöntejä yrittivät. Sitä kautta tilannemäärä jäi vähäiseksi. Tietysti kun kärkijoukkueet ovat vastakkain, tilannemäärä tippuu. Kyllähän tämä oli erittäin hyvä peli meiltä, toteaa Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen avaten samalla syytä vähäiseen 3-tilanteiden määrään.

Ottelun tilastot.

Lehdistötilaisuus, jossa oli varsin hilpeä tunnelma, kannattaa katsoa alla olevasta videosta.

Jymyn pelit jatkuvat tiistaina, kun Sotkamon Jymy pelaa kotipelin Kajaanissa. Ottelu alkaa Kajaanin keskuskentällä klo 18.

-AH