Jymy rallatteli Hiukassa

Sotkamon Jymy – Oulun Lippo 2-0 (18-2, 10-1)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymy palasi kiertueeltaan kotikonnuille Kainuuseen. Aurinkoiselle Hiukan pesäpallostadionille vieraaksi saapui Oulun Lippo. Jymyn sisäpelikoneisto käynnisti rumputulen heti ottelun alkumetreiltä.

Kahden ensimmäisen vuoron aikana Jymy onnistui kotiuttamaan miehen kolmoselta 11 kertaa. Lopulta Topi ja Roope Korhosen kunniajuoksujen siivittämänä jakso kirjattiin Jymylle 18-2.

– Lyötiin tänään paljon sellaisia lyöntejä ja lyöntiratkaisuja, jotka kävisivät mihin tahansa ulkokenttään, Sotkamon Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen kommentoi.


Topi Korhonen löi kauden kauden toisen kunnarinsa kotiyleisön edessä.

Toisella jaksolla tahti pysyi ennallaan ja onnistumisia syntyi laajalla rintamalla. Päivän tehokkain oli peräti 10 (1+9) juoksua lyönyt, kolme tuonut ja 92 prosentin tehokkuudella miestä eteenpäin vaihtanut Jymyn ykköspalkittu Roope Korhonen.

– Oltiin vahvoja molempien jaksojen alkuun. Miehekkään esityksen myötä hyvä jatkaa tiistaille, Roope Korhonen totesi.

Kymmenen lyötyä juoksua yhdessä ottelussa oli Roopelle uusi yhden ottelun ennätys.

Miehekkään paluun kokoonpanoon teki myös Jymyn Niko Korhonen, joka toi ottelussa kaksi juoksua. Lähes kuukauden tauko ei juuri näkynyt miehen otteissa.

– Alussa vähän hakemista pidemmän tauon jälkeen, mutta aika nopeasti pääsin kiinni rytmiin niin sisällä kuin ulkonakin, sataprosenttista sisäpeliä esittänyt Niko Korhonen tuumasi.

Jymy voitti ottelun lopulta puhtaasti 2-0 (18-2, 10-1) ja vei ottelun 3-tilanteet lukemin 37-8.


Niko Korhonen sai nopeasti pelin juonesta kopin.

Ottelun lehdistötilaisuus katsottavissa alta.

Sotkamon Jymyn kausi jatkuu tulevana tiistaina, kun Koskenkorvan Urheilijat saapuvat Hiukkaan. Sen jälkeen lähdetään viettämään ansaittua juhannustaukoa. Tervetuloa kannustamaan!

Huomio! Pesistä tarjolla myös huomenna: Sotkamon Jymyn ykköspesisjoukkue kohtaa Ylivieskan Kuulan. Ottelu alkaa Hiukassa klo 13!

Kuvat ja teksti: Olli Korhonen