VS
Koskenkorva - Sotkamo
Pe 24/05/2019 klo 18:00
Sähkökoje Areena
Osta lippu
Nettiradio

Jymy voitokas Mantulla

Vajaan viikon kuluttua tiistaina Sotkamon Jymy siirtyy tositoimiin, kun miesten superpesiskausi avataan kotimaan kamaralla Helsingin Telia 5G Areenalla. Tämän viikon agendana on ollut ja tulee olemaan harjoitusottelut. Lauantaina Jymy kaatoi Kempeleen Kirin Nivalassa pelatussa ottelussa ja Vapun kunniaksi Jymy kohtasi toisen sarjanousijan, Siilinjärven Pesiksen Mantun montulla Pohjois-Savossa.

Ottelu oli Jymyn hyppysissä alusta alkaen, vaikka ensimmäisen jakson lukemat jäivätkin niukaksi. Avausjaksolla Roope Korhosen kaksi lyötyä juoksua riitti jaksovoittoon, sillä vahva ulkopeli piti savolaisten yritykset kurissa yhtä Kimmo Lukkarin kumuraa lukuunottamatta.

Jymyn ulkopeli oli vahvaa läpi ottelun.

Jymyn keula toimi läpi ottelun mukavasti ja etenkin numerolla kolme pelannut Niko Korhonen (kl 12/12) oli sisäpelissä täysin pitelemätön.

Jymy tuli kovalla sykkeellä toiselle jaksolle ja iski avausvuorossa tauluun tylysti 5-0. Pääarkkitehtinä hääri Niko Korhonen, jonka 2-raja sivallus painui legendaariseen Mantun monttuun aina kunniajuoksun arvoisesti. Tämän jälkeen Jymy löi vielä muutaman juoksun ja nakutti toisen jakson lopulta 7-2 sekä koko ottelun puhtaasti 2-0.

Niko Korhosen kunnarijuhlaa toisen jakson alkuun.

Jymy pelaa vielä yhden kotiottelun säävarauksella ennen sarjakauden alkua kotonaan Hiukan pesäpallostadionilla lauantaina 4. toukokuuta klo 13 Kiteen Palloa vastaan. Ottelun päälle on kuitenkin ilmestynyt harmaita pilviä sääennustuksen muodossa. Mikäli keli viikonloppuna ei palvele kummankaan joukkueen valmistautumista tulevaan kauteen, ottelu perutaan. Seuraa tiedotteluamme sosiaalisen median alustoilla ja verkkosivuilla.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen