Jymyn pesäpallotarjotin laajenee – JymyTurnaus vauhdittaa pesiskesää

SuperJymy järjestää kesäkuussa JymyTurnauksen E-D -ikäisille tyttö- ja poikajoukkueille Vuokatissa. Turnaus tukee joukkueiden yhteishenkeä ja ryhmäytymistä, joilla on kilpailullisia tavoitteita kesän pesäpalloleireillä! Leirille pääsee mukaan vain 24 joukkuetta – kuusi ensimmäistä joukkuetta kuhunkin sarjaan, joten ilmoittaudu heti!

JymyTurnauksen lisäksi nimikkoleirien kirjo kasvaa – suursuosioon noussut Roope Korhosen nimeä kantava lyöntileiri saa jatkoa myös tulevana syksynä, minkä lisäksi keväällä järjestetään ensimmäinen Ville Väliahon lukkarileiri ja syksyllä 2019 ohjelmistoon tulee myös Joni Rytkösen taitoleiri.


Kaiken kaikkiaan Roopen kolmella leirillä kuluneen talven aikana viiletti yhteensä 113 nuorta pesäpalloilijaa.

– Naurua, iloa ja uusia lajitaitoja sekä kavereita, niistä ne kuluneen talven lyöntileirit koostui. Mukavaa oli ja juuri tämän positiivisen palautteen myötä haluamme laajentaa valikoimaa myös lukkarileireihin sekä taitoleireihin, lyöntileirin keulakuva Korhonen kommentoi.

Leireille ja turnauksille on avattu omat verkkosivut osoitteessa: www.jymyleirit.fi

JymyTurnauksen tavoitteena on tarjota E-D -ikäisille joukkueille mahdollisuus valmistautua valtakunnallisille leireille kehittävien pelien, yhdessäolon ja hauskan tekemisen parissa Vuokatissa. Sotkamon Jymyn superpesisjoukkueen pelaajat ovat mukana turnauksen tiimellyksessä seuraamassa otteluita ja kannustamassa pelaajia. Tämän lisäksi tarjolla on myös huipputasoinen ottelu, sillä leiriotteluna pelataan klassikkomaineeseen noussut mittelö Jymyn ja Vimpelin Vedon välillä.

Turnauksen hinta on 100 €/hlö. Hinta sisältää koulu- majoituksen, ohjelman mukaiset ruokailut ja vähintään 6 ottelua/joukkue. Vanhemmille ja muille kannustusjoukoille parhaat majoitusvaihtoehdot löytyvät osoitteesta: www.vuokatti.fi


JymyTurnauksen ohessa pelataan myös huippuottelu Jymyn ja Vimpelin Vedon kesken.

Tutustu leiritarjottimeen osoitteessa www.jymyleirit.fi ja varaa paikka itsellesi sekä joukkueellesi tuleville leireille.

Tervetuloa Sotkamon ja Vuokattiin!