Jymyn rutiinitaso takasi kolme pistettä

Pattijoen Urheilijat – Sotkamon Jymy 0-2 (1-5, 1-4)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymyn neljän päivän ja kolmen ottelun täyteinen pidennetty viikonloppu jatkui sunnuntaina Pattijoella. Toisin kuin kauden toisen kierroksen ottelu Rännärillä, tämä matsi vietiin läpi varsin aurinkoisessa säässä. Jymyn rutiinisuoritus kuitenkin takasi lopulta kolme pistettä peruspelillä.

Avausjaksolla Jymyn ulkopeli piti kotijoukkueen sisäpelin tiukasti kurissa, eritoten takatilannepelaaminen kesti pattijokisten kuusi kotiutusyritystä. Jymy iski juoksuja jokaisessa sisävuorossaan erityisesti Lauri Rönkön johdolla joka löi ensimmäisen jakson viidestä juoksusta kolme.

Jymyn kotiutusteho oli hyytävä, sillä viiteen juoksuun tarvittiin kuusi yritystä. Täytyy kuitenkin huomioida, että esimerkiksi toisessa vuorossa sisäpeli olisi voinut pyörähtää paremminkin käyntiin, mutta takatilanne kuihtui osittain ykköspaloon ja sitten viimeisellä lyönnillä otettuun yllätysottoon, mikä lipsahti laittomaksi.

Lauri Rönkkö oli vahvassa iskussa mailan varressa.

Molemmat joukkueet avasivat toisen jakson juoksuttomalla sisävuorolla, mutta toisen vuoron alkajaisiksi Jymyn Niilo Piiponniemi lähti auraamaan Jymyn sisäpeliä auki lyömällä pystymailalla aivan takarajan tuntumaan ja kiersi kunniaa. Huomionarvoista on se, että Piiponniemi oli käytännössä jo ykköspesällä siinä vaiheessa, kun pallo tippui takakenttään.

Kolmannen tasoittavalla isäntäjoukkue sai kovan painostuksen päälle, mutta sitten astui esiin Ville Väliaho, joka taikinoi ajolähdöstä taktisella väärällään kaksi paloa!

Ville Väliaho pääsi juhlimaan kotipesässä.

Neljännessä vuorossa Jymy sivalsi vielä kaksi juoksua, jonka jälkeen varsin vaisusti esiintynyt kotijoukkue ei saanut tasoittavallaan mitään aikaiseksi. Jymyn rutiinitaso riitti ja näin ollen pisteet Kainuuseen.

Ottelun lehdistötilaisuus katsottavissa alta:

Huomenna Hiukassa oikea herkkupala!

Sotkamon Jymy ja Joensuun Maila esittivät perjantaina Kerubi Stadionilla ehkä alkukauden jännittävimmän pesäpalloteatterin. Samainen teatteri rantautuu huomenna Hiukkaan, kun kirvelevän supervuorotappion perjantaina kokenut hallitseva Suomen mestari Joensuun Maila saapuu vastavierailulle.

Tervetuloa kannustamaan Jymy voittoon!

Teksti & Kuvat: Olli Korhonen