Kaksijakoinen pallopeli Jymyn voittoon!

Sotkamon Jymy täytti ottelukalenteriin syntyneen aukon reissaamalla viikonlopuksi Seinäjoen lakeuksille. Viikonlopun aikana Jymy kohtaa kahdesti Seinäjoen JymyJussit. Näistä kahdesta ottelusta tänään pelattu ensimmäinen kohtaaminen oli kaksijakoinen.

Niin, avausjaksoa hallitsi Jymy, joka siirtyi toisen tasoittavalla Roope Korhosen kahden juoksun 2-jatkepuhkaisulla jo 5-0 johtoon. Lyötyjen juoksujen makuun ensimmäistä kertaa Jymyn pelipaidassa pääsi myös Ville Väliaho.

Lauri Rönkkö löi lopulta kotiutuslyöntikilpailun voittojuoksun!

JymyJussit viritteli orastavaa kiriä neljännen aloittavalla, mutta se ei lopulta riittänyt. Ensimmäisen jakson osalta Jymyn ulkopeli hiersi isäntäjoukkueen sisäpeliä, eikä kotijoukkue saanut kolmeen ensimmäiseen vuoroon oikeastaan sisäpeliään auki millään muotoa.

Toiselle jaksolle Jymy avasi pelin yhdellä juoksulla, mutta tasoittavalla JymyJussit esittivät erinomaista lyöntipeliä takoen taululle viisi juoksua. Hyvistä yrityksistäkin huolimatta Jymy ei saanut sisäpelissä tarvittavia perättäisiä onnistumisia ja näin ollen toisen jakson loppulukemat kirjattiin seinäjokisille 6-1.

Joni Rytkönen taisteli kotipesään!

Jaksojen ollessa tasan, edettiin suoraan kotiutuslyöntikilpailuun. JymyJussit aloitti sisältä ja sai aikaan yhden juoksun. Erityisesti tässä vaiheessa Väliaho onnistui sekoittamaan vastustajan sisäpeliä. Jymy tuli tasoittavalleen ja takoi ensiksi Roopen ja Joni Rytkösen toimesta tasoitusjuoksun ja hetken päästä Lauri Rönkkö sivalsi voittojuoksun.

Kaikki parit pääsivät yrittämään ratkaisua ja Markus Tuikka onnistui kaunistelemaan loppulukemat 1-3:een.

Jymy kohtaa JymyJussit huomenna uudestaan klo 17:30 Seinäjoki Areenalla!