Kari Hakkarainen: ”Jymyn tason täytyy parantua.”

Sotkamon Jymy kotiottelut jatkuvat tänään todellisella herkkupalalla Vimpelin Vetoa vastaan. 2010-luvun pesisjättiläiset kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Sotkamon Jymyn pelinjohtaja Jani Komulaisen viesti otteluun on tymäkkä.

– Eilinen tappio Joensuussa herätti varmasti joukkueen taistelemaan!

Hekumallinen taisto Hiukan pesäpallostadionilla alkaa tänään poikkeuksellisesti klo 19. Sääennusteet ovat pelille suotuisat ja tupa täyttyy Hiukassa varmasti äärimmilleen.


Katsomot ovat totutusti pullistelleet, kun Vimpeli ja Jymy iskevät yhteen.

Kari Hakkarainen tietää, mihin osa-alueisiin illan mittelö Hiukassa kulminoituu. Kysyimme sotkamolaiselta pesäpallolegendalta kolme keskeisintä tekijää, joiden pohjalta myös illan voittaja määritellään. Vähemmän yllättäen keskeiset tekijät ovat rooli- ja pelipaikkakohtaiset taisteluparit.

– Ennen kuin päästään taistelupareihin, pitää Jymyn pelin nousta omalle tasolle. Oikeanlaisella ilmeellä voimme pureutua pelin kannalta keskeisiin taistelupareihin.

Karran taisteluparit

Vikström & Hakkarainen vs. Isoketo

Jere Vikströmin ja Saku Hakkaraisen on saatava Jymyn sisäpelistä pää auki ja voitettava keskinäisessä kamppailussa Vimpelin kärki Teemu Isoketo. Jos Isoketo saadaan kuriin 0-tilanteessa, se syö äärimmäisen paljon Vimpelin sisäpeliä.

Roope Korhonen & Lauri Rönkkö vs. Janne Mäkelä & Perttu Ruuska

– Niistä tilanteista, mitä joukkueet saavat rakenneltua, on kotiuttajien onnistuttava.


Roope Korhoselta odotetaan jälleen kotiutustehoja.

Toni Kohonen vs. Janne Heimonen

Ulkopelin kapellimestarit näyttelevät suurta roolia, kuten olettaa saattaa. Kumpi lukkareista pääsee sabotoimaan toisen sisäpeliä tuhoisammin, tuo joukkueelleen etulyöntiaseman.

Tervetuloa kannustamaan Sotkamon Jymy voittoon!

Jymyn ja Vimpelin välinen ottelu alkaa siis poikkeuksellisesti klo 19!

Teksti: Olli Korhonen
Artikkelikuva: Janne Kuronen & P-P Ylisuutari
Kuvat: Janne Kuronen