SuperJymy kampanjoimaan kainuulaisen lähiruoan puolesta

Lähiruokaa ja kansallispeliä Jymy-tykkääjille

Sotkamon Jymy ja kainuulainen lähiruoka kulkevat käsikkäin kaudella 2012.
Suomen menestyneimmän palloiluseuran kotimaakunnassa tuotettuja herkkuja tuodaan esille monella eri tapaa yhteistyössä Superjymy Oy:n, Kainuun maa- ja kotitalousnaisten, MTK-Pohjois-Suomen sekä S-Maakunnan kanssa. Tavoitteena on nostaa kainuulaisen lähiruoan tunnettuutta koko kansan tietoon aina Helsinkiä myöten.

MTK Pohjois-Suomi
ProAgria Kainuu
Maa- ja kotitalousnaiset
Kainuussa tuotettu

Yhteistyön voi konkreettisesti nähdä muun muassa Sotkamon Jymyn kotiotteluiden VIP-tarjoiluissa, jotka koostuvat pääosin Kainuussa tuotetuista raaka-aineista. Catering-palvelut tuottaa liikeideassaan kainuulaisuuteen nojaava Sokos Hotel Vuokatin ravintola Kippo.
– Kipon menestys ja suosio kolmen ensimmäisen toimintavuotensa aikana on osoitus siitä, että tuoreet paikalliset raaka-aineet ovat parasta, mitä ravintola voi tarjota. Olemme iloisia, että voimme olla mukana edistämässä kainuulaisten tuottajien ja tuotteiden tunnettavuutta tällä yhteistyöllä, kertoo Sokos Hotel Vuokatin hotellinjohtaja Pasi Tolonen.

Kainuun herkkuja myös kotiottelussa Helsingissä

Kainuulaiset tuotteet ja raaka-aineet ovat vahvasti esillä kaikissa Sotkamon Jymyn kotiotteluissa – myös niissä kolmessa, jotka pelataan muualla kuin Hiukan stadionilla.

– On hienoa olla edistämässä oman kotimaakunnan lähiruoan eteenpäin menemistä. Verkostoituminen on tärkeää ja koemme Jymynä olevamme yhdistävä tekijä tuottajien ja meidän sidosryhmiemme välillä. Etenkin ravintolat ja päivittäistavarakaupat ovat tärkeä kohderyhmä tuottajille. Ja kyllä ylipäätään asian markkinointi kuluttajillekin on tärkeää, toteaa SuperJymyn myynti- ja markkinointipäällikkö Jimi Heikkinen.

Helsingissä 8.6. pelattavassa kotiottelussa teemana on hyväntekeväisyyden lisäksi kainuulainen lähiruoka. Sonera Stadionilla kainuulaisia herkkuja on kaikkien katsojien saatavilla: paikan päällä kenttämyynnistä voi ostaa maistiaisia ja kotiinviemisiksi voi hankkia kainuulaista lähiruokaa sisältävän herkkukassin. Myös VIP-ruokailu koostuu korpimaakunnan antimista.

Lähiruoka-teema näkyy vahvasti niin ikään Kajaanissa 3.7. ja Oulussa 12.7. pelattavissa kotiotteluissa. Lisäksi 19. heinäkuuta Hiukan kotistadionilla pelattavassa Sotkamon Jymy–Jyväskylän Kiri -pelissä tuottajat ovat myymässä tuotteitaan ja pesiskatsojille jaetaan tietoa lähiruoasta.

– Koimme urheilutapahtumien ja Jymyn olevan loistava paikka tuoda lähiruokaa ja kainuulaisia makuelämyksiä esille. Edelleen kainuulaiset tuotteet tarvitsevat lisää tunnettuutta, jotta yksittäiset kuluttajatkin saisivat tietoonsa, kuinka erinomaisia elintarvikkeita alueeltamme saa. Ja mikä muu saisi urheilijan pääsemään huippusuorituksiin kuin lähialueen puhdas ja maukas ruoka, kertovat Jymy-yhteistyöstä Kainuulainen Lähiruoka -hankkeen
projektipäällikkö Kaisa Juntunen ja suunnittelija Anna-Kaija Kaikkonen Kainuun maa- ja kotitalousnaisista.

Kansallispeli juhlii lähiruuan voimin

Itä–Länsi 20.–22.7. tuo Sotkamoon tuhansittain matkailijoita. Perinteikkäiden arvo-otteluiden lisäksi tapahtumassa juhlitaan 90 vuoden ikään yltänyttä kansallispeliä. Myös kainuulainen lähiruoka kuuluu tärkeänä osana suurtapahtuman oheistarjontaan. Muun muassa VIP-tarjoilusta ja tapahtuman kenttämyynnistä löytyy kainuulaisia makuja.

Lisätietoja:

Kaisa Juntunen
Kainuulainen lähiruoka -hanke
Kainuun maa- ja kotitalousnaiset
kaisa.juntunen@maajakotitalousnaiset.fi
p. 040 585 5296

Jimi Heikkinen
myynti- ja markkinointipäällikkö
SuperJymy Oy
jimi.heikkinen@superjymy.fi
Puh. 0400 957 779

Pasi Tolonen
hotellinjohtaja
Sokos Hotel Vuokatti
pasi.tolonen@sok.fi
Puh. 050 531 4040

Kari Tervonen
Maaseutukoordinaattori
Maaseutuelinkeinojen kehittämishanke
MTK-Pohjois-Suomi ry
puh. 020 413 3371
gsm 040 354 2044