Tiukan trillerin tuloksena tappio

Vimpelin Veto – Sotkamon Jymy 2-1 (4-2, 3-4, 0-0, 2-1)

Vimpeli johtaa sarjaa voitoin 2-1. Kolmella voitolla Suomen mestariksi.

Ottelun tilastot

Jos olisi toisen jakson alussa sanottu, että kolmannesta finaalista tulee käynnissä olevan loppuottelusarjan tähän astisista otteluista tiukin, olisi sanoja naurettu stadionalueelta ulos.

Vaan mitä vielä.

Jymy sai sisäpelinsä kuntoon Vimpelin hallinnan jälkeen toisella jaksolla kreivin aikaan ja onnistui vielä viimeisessä sisävuorossa tälläämään Vedon kentästä kaksi juoksua, jotka oikeuttivat jaksovoittoon.

Tämän jälkeen siirryttiinkin sitten pienten marginaalien peliin, jossa Vimpeli tällä kertaa vei voiton. Supervuoro oli juoksuton ja kun pallo pomppi pimenevässä illassa 2-saumasta kopparille asti, oli Vedon toinen ja kotiutuskisan ratkaissut juoksu oli selviö, kun Jymy jäi vain yhteen Janne Heimosen vapaataivaljuoksulla.

Vimpeli siirtyi täten ensi kertaa loppuottelusarjassa otteluvoittojen osalta johtoasemaan.

Kuuntele 1-palkittujen ja pelinjohtajien kommentteja pelistä oheisesta lehdistötilaisuusvideosta!

Loppuottelusarja jatkuu ensi lauantaina Hiukan pesäpallostadionilla klo 14 alkavan neljännen finaalin myötä. Tervetuloa kannustamaan Jymy voittoon, kotiyleisön tukea tarvitaan nyt toden teolla!

Teksti: Antti Haapasalo
Kuva: Akke Virtanen