SuperParkilta 645 euroa Sotkamon kehitysvammaisten tuki ry:lle

SuperPark-sisäaktiviteettipuistot lahjoittivat 645 euroa Sotkamon kehitysvammaisten tuki ry:lle. Lahjoitussumma määräytyi Sotkamon Jymyn lyöjätykki Roope Korhosen peliesitysten mukaan: lahjoitussummaa lihotettiin jokaista lyötyä kohden viidellä eurolla.

– Nyt niitä lyötyjä tuli viime kesälle sitten 129 kappaletta, ennätysmäärän juoksuja kaudella 2016 lyönyt Korhonen naurahtaa.

Rahat kohdistettiin Sotkamon kehitysvammaisten tuki ry:lle ja pienen mietinnän jälkeen myös lahjoitussumman hyödyntämisen kohde oli selvillä: BowlCircus Vuokatissa järjestettiin lauantaina iltatapahtuma, jossa osallistujia oli paikalla kymmeniä. Tapahtumaan osallistui myös sotkamolaisia erityistä tukea tarvitsevia nuoria.

– Ikähaarukka oli sen verran laaja, että tämä tuntui aika nopeasti hyvältä ratkaisulta, kasvomaalauspisteellä pokepallon poskeensa maalauttanut Roope hymyilee.

Roope Penttinen nautti keilaamisesta täysin siemauksin.
Hymyileviä kasvoja riitti kosolti BowlCircus Vuokatissa.

Teksti ja kuvat: Antti Haapasalo