Finaaliuusinta lauantain myöhäisillassa

Sotkamon Jymy ja Joensuun Maila testaavat talvikuntoaan Kuopio-hallissa huomenna lauantaina klo 21:30 alkavassa harjoitusottelussa. Ottelu on katsottavissa Ruudusta ja lähetys alkaa klo 21:20.

Viime viikonloppuna Jymy esiintyi pirteästi Kempeleen Kiriä vastaan käydyissä harjoitusotteluissa Ojan Rauta Areenalla. Jymy oli liikenteessä kahdella eri koostumuksella, kun lauantai-illan ottelussa kentällä sähisi erittäin nuori Jymyn joukkue. Sunnuntain rosteriin nousivat mukaan kokeneemmasta kaartista myös Niilo Piiponniemi ja Antti Korhonen.

Jymyn lautasen äärellä viikonloppuna debytoi kaksi tulevaisuuden nimeä, kun lauantaina Kempeleen Kiriä piinasi tänä vuonna 17 vuotta täyttävä Aapo Komulainen ja sunnuntaina pelinopeudesta vastasi Aatu Saastamoinen, jolla tulee tänä vuonna mittariin 19 vuotta.

Aapo Komulaisen debyytti Jymyn lukkarina oli erinomainen.

Edellä mainitun kaksikon lisäksi viikonloppuna mallikkaita suorituksia kentällä tarjosivat pääasiassa jokerina pelanneet Matias Litmanen ja kovalyöntinen Tommi Piirainen sekä ulkopelissä ympäri kenttää häärineet Konsta Kurikka ja Kalle Kuosmanen. Kärkenä ja kopparina pelanneen Oskari Lukkarin 0-tilanteen purkaminen oli vakuuttavalla tasolla lauantai-illan ottelussa.

”Hyvä mittari meille!”

Lauantaina Jymy kohtaa viime syksyn finaaliuusinnassa Joensuun Mailan. Kaikki Jymyn talvikauden hallipelit pelannut Joni Rytkönen odottaa koitosta innolla.

– Molemmat joukkueet on uudistuneet viime syksystä, joten on mielenkiintoista nähdä, missä tällä hetkellä mennään. Kova matsi ennen Halli-SM -alkuturnausta, mikä on hyvä juttu.

Ottelusta tekee mielenkiintoisen myös se, että Jymy kohtaa nyt ensimmäistä kertaa pelinjohtajana vastustajan joukkueessa toimivan Mikko Korhosen. Puolestaan syksyisestä leikkauksesta toipuva Antti Hartikainen ei vielä ole pohjois-karjalaisten kokoonpanossa.

– Hyvä mittari niin koko joukkueelle kuin minulle itsellenikin varsinkin ulkopelin osalta, etukentälle talven aikana siirtynyt Rytkönen toteaa.

– Joensuun Mailalla on nopeita etenijöitä ja tukku laadukkaita vaihtajia, joten koko meidän etukentän kolmikko pääsee hyvään testiin, Rytkönen jatkaa.

Joni Rytkönen on esiintynyt hallikaudella Jymyn etukentällä.

Kuopio-halli tuo otteluun myös oman perspektiivin, sillä hallin alusta on Rytkösen mielestä eniten pesäpallokenttää muistuttava. Kentänpinta ei syö pallon vauhtia, reunoilta löytyy tilaa ja hallin lämpötila antaa mahdollisuuden sille, että pallo kulkee.

– Olosuhteet on mitä mainioimmat pelata hyvää hallipesistä. Pallo kulkee kovasti ja suhteellisen avara halli poistaa osittain hallipeleille tyypillisen sumputtamisen.

– Molemmat joukkueet ovat esittäneet hyviä otteita hallissa, joten uskoisin, että lauantaina nähdään erittäinkin hyvää ja laadukasta peliä kahden huippujoukkueen kesken, Rytkönen päättää.

Ottelu katsottavissa siis Ruutu -palvelusta klo 21:20 alkaen. Ottelun selostaa Olli Korhonen.

Teksti: Olli Korhonen
Kuvat: Lassi Karvonen