Jani Komulainen jatkaa uraansa – Vikström vuokralle Kiteelle

Jani Komulainen ja Sotkamon Jymy ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Jymyn syksyllä neljänteen perättäiseen mestaruuteen kapteenina johdattanut Komulainen ei ole menettänyt menestyksennälkäänsä.

– Totta kai kaikkia vaihtoehtoja pohdittiin, mutta lopettaminen ei ollut edes ensimmäisenä mielessä tänä syksynä, Komulainen paljastaa.

Joukkueen kasvutarina ja hienosti yhteenhitsautunut ryhmä olivatkin vaikuttamassa jatkamispäätökseen.

– Kun joukkueen kehityksen kaarta viime vuoden osalta miettii, niin se oli loistava vaikeista hetkistä huolimatta. Sen takia onkin hienoa päästä jatkamaan tämän pohjalta ja olla edelleen yksi keskeinen tekijä siinä prosessissa, Komulainen jatkaa.

Jani Komulainen.
Jani Komulainen. Kuva: Janne Kuronen

Komulaisen sopimuksen lisäksi Jymyn joukkueeseen tulee yksi muutos: vuoden poikajunioriksi tänä kesänä valittu Jere Vikström siirtyy vuoden mittaisella vuokrasopimuksella edustamaan Kiteen Palloa.

– Emme pysty tarjoamaan Jerelle sellaista roolia, missä hänen pitäisi oman kehittymisensä kannalta pelata. Jere kasvoi yli oman roolinsa ja tämä on hänen urheilu-uransa kannalta oikea ratkaisu, SuperJymyn urheilutoimenjohtaja Mikko Kuosmanen kertoo.

Vikströmille itselleen tilanne näyttäytyy motivoivana haasteena.

– Tämä on sellainen kivi, joka on käännettävä, jotta pääsee lähemmäksi omia haaveita ja tavoitteita. Aion ottaa tästä nyt kaiken irti, vuodenvaihteessa Joensuuhun muuttava Vikström lataa.

21-vuotias Vikström tiedostaa, että kyseessä on peliuran kannalta luonnollinen jatkumo.

– Silloin kun minä pari kautta sitten (Hyvinkään) Tahkoon hetkeksi siirryin, niin Komulainen sanoi minulle, että jokainen meistä on omat reissunsa tehnyt, osa enemmän ja osa vähemmän. Tuota lausetta minä olen nytkin makustellut, Vikström hymyilee.

Jere Vikström. Kuva: Janne Kuronen
Jere Vikström. Kuva: Janne Kuronen

Joukkuetta ilahduttavan jatkosopimuksen Jymyn kanssa on tehtaillut kaikessa hiljaisuudessa myös joukkueenjohtajana ja huoltajana toimiva Juha-Matti Halonen. Pelinjohtaja Mikko Korhosen mukaan käsissä on iskukykyinen nippu.

– Ajamme taas uusia pelaajia sisään joukkueeseen, joten joukkueen jatkuvuuden kannalta konkareiden jatko on ilahduttavaa. Heillä on tärkeä tehtävä toimia esimerkkinä nuoremmille pelaajille, jotka imevät itseensä jymyläisyyttä ja oikeaa harjoittelukulttuuria, Korhonen muistuttaa.

Lue lisää: Mestarijoukkueen runko jatkaa Jymyssä

-AH