Jymy aloittaa pudotuspelit – Vastustajaksi Jyväskylän Kiri

Runkosarja on saatu päätökseen ja pudotuspelejä ei tarvitse sen kauempaa odotella, ne alkavat nyt tiistaina klo 18. Runkosarjan voittaja Sotkamon Jymy oli jo valmistautunut siihen, että puolivälierävastustaja olisi talven hallimestari Kankaanpään Maila, mutta viimeisen kierroksen yllätykselliset tulokset nostivat Jyväskylän Kirin kahdeksannelle eli viimeisen pudotuspelipaikan varmistavalle sijalle.

– Pelillisesti ei voida sanoa, että kumpi olisi meille ollut parempi vaihtoehto, Jyväskylä vai Kankaanpää. Molemmilla joukkueilla on omat vahvuutensa, Kankaanpää on vahva pomppujoukkue ja Jyväskylällä on taas ehkä monipuolisemmat lyöntiratkaisut. Kyseessä on varsin erilaiset joukkueet, Sotkamon pelinjohtaja Mikko Kuosmanen näkee.

Jyväskylän maantieteellinen sijainti on kuitenkin loppujen lopuksi tekijä, joka kelpaa Jymylle.

– Jos nyt kuitenkin mietitään matkustamista, niin kyllähän tämä käy meille paremmin. Matkat puolittuvat ja Kankaanpäätä vastaan olisimme joutuneet käyttämään välipäivät matkustamisessa. Nyt vieraspelireissut Jyväskylään sujuvat päiväseltään, kertoo Kuosmanen tyytyväisenä.

Roope Korhonen palasi kokoonpanoon runkosarjan päätösottelussa Kouvolassa.

Kuosmanen: ”Tiukkaa taistoa tiedossa”

Sotkamo ja Jyväskylä kohtasivat runkosarjassa kahdesti, ensimmäisen kerran toukokuussa ja toisen kerran ennen Itä-Länsiä. Molemmilla kerroilla Sotkamo vei voiton, mutta jälkimmäinen peli oli huomattavasti tasaisempi. Kuosmasen mukaan Kirin vahvuus on sen sisäpeli.

– Kiri on erittäin juoksuvoimainen porukka ja Hannu Kiukkonen voi kääntää yksinään jaksoja Jyväskylälle. Vaarallinen pelaaja on myös lyöjäjokeri Mikko Rantalahti, Kuosmanen listaa.

Jyväskylä lähtee varmasti intoa puhkuen näihin pudotuspeleihin, sillä joukkue on ensimmäistä kertaa sitten kesän 1999 ylemmässä loppusarjassa.

– Varmasti on tiukkaa taistoa tiedossa. Kiri tulee varmasti tekemään juoksuja, joten meidän on itse onnistuttava sisäpelissä.

Jymyn terveystilanne on tällä hetkellä varsin hyvä. Pelaajia ei tällä hetkellä loukkaantumisten takia sivussa ole ja kolme peliä häntäluumurtuman takia huilannut Roope Korhonen palasi kokoonpanoon runkosarjan viimeisessä ottelussa lyöjäjokerin roolissa. Roope löi ottelussa kaksi juoksua ja palkittiin joukkueensa parhaana pelaajana. Mikä on viime vuoden parhaana miespesäpalloilijana palkitun Korhosen rooli alkavissa pudotuspeleissä?

– Kyllä lähtökohta on se, että Roope pelaa ulkokentällä, Kuosmanen paljastaa.

Puolivälieräottelu Sotkamon Jymy – Jyväskylän Kiri Hiukan pesäpallostadionilla tiistaina 7.8. klo 18.00.

-AH