Jymy päätti harjoituskauden – kenraalista niukka tappio

Vainionpää hurjassa iskussa

Sotkamon Jymy pelasi sunnuntaina viimeisen harjoitusottelunsa ennen sarjakauden alkua pirteässä kevätsäässä Leppävirralla Pattijokea vastaan. Kentällä vallinnut myötäinen tuuli vallitsi koko pelin ajan ja sen lisäksi, että se toi herkullisen makkaran tuoksun vaihtopenkille asti, se myös kyyditti palloja mukavalla voimalla. Tämä näkyikin ottelun loppulukemissa ja pitkän kaavan kautta pelattu kamppailu päättyi lopulta Pattijoen voittoon jaksoin 2–1 (8–3, 5–6, 0–0, 3–2). Mielenkiintoisena yksityiskohtana raahelaisten kaikki juoksut yhtä lukuun ottamatta löi lyöjäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää, joka kirjautti lopullisiin tilastoihin lyötyjen juoksujen määräksi 2+10. Jymyn kannalta iloinen asia oli Mikko Korhosen paluu pelaavaan yhdeksikköön.

Tällä kerralla Pattijoelta puuttui vain lukkari Topi Kosonen ja Marko Rasinkangas ja se tasoitti joukkueiden voimasuhteita paljon viime lauantaihin verrattuna. Jymy aloitti ottelun erittäin vahvasti, siirtyen Toni Kohosen ja Roope Korhosen mainioilla lyönneillä 2 – 0 johtoon, mutta Pattijoki vastasi huutoon heti ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla. Jukka-Pekka Vainionpää täräytti ensin kumuralla ottelun kavennuksen ja sen jälkeen löi pallon kolmosjatkeelta maisemiin. Lähes sama toistui toisen vuoroparin tasoittavalla, jolloin Vainionpää löi pajatson vastustamattomasti tyhjäksi, tällä kertaa vain kakkosjatkeelta. Jymy sai vielä kavennettua jakson loppulukemia Roopen lyödyllä, jonka turviin kotiin kirmasi Jani Komulainen.

Jymy tasaisen vahva

Toisella jaksolla juoksuja lyötiin tasatahtia. Pattijoen juoksuista vastasi jälleen Vainionpää yhtä lukuun ottamatta, mutta Jymyllä nousi esille useampia ratkaisijoita. Pattijoki oli jo enimmillään 5–3 johdossa, mutta kainuulaiset nousivat vääjäämättä rinnalle ja ohi. Kolmannessa vuoroparissa Jere Vikström löi ensin takakentältä tyhjään kenttään kunnarin ja tämän jälkeen hän jo tuuletti tuplajuoksua, kun Toni Kohonen saatteli hänet kotipiirin turviin. Viimeisen vuoroparin tasoittavalla Jymy punnersi vielä ohi Tonin pussinpohjalyönnillä, tällä kertaa juoksun tuojana oli Niilo Piiponniemi.

Juoksuttoman supervuoron jälkeen siirryttiin kotiutuskisaan, joka venyi aina jatkopareille asti. Jymyn onnistujina olivat Aki Orava ja Toni Kohonen, mutta iltapäivän ehdoton hahmo Jukka-Pekka Vainionpää vei lopulta Pattijoen kotiutuskisan voittoon kahdella lyödyllä ja kolmantena onnistujana oli Timo Vesaluoma. Ottelu päättyi näin PattU:n voittoon 2–1.

Jymyltä onnistujiksi tilastojen valossa nousi Roope neljällä lyödyllä, Toni kolmella kotiutuksella, ja kärki Jere Vikström yhdellä kunniajuoksulla sekä viidellä tuodulla. Myös kokoonpanoon palannut Mikko Korhonen pelasi varman ottelun ja mies oli silminnähden onnellinen päästyään pelikentälle, sillä allekirjoittaneen kamerasta ei taida löytyä yhtään kuvaa, jossa Doksa ei väläyttäisi vilpitöntä pepsodenttihymyä. Kauttaaltaan Sotkamon peli oli häviöstä huolimatta hyvää, joten keskiviikon sarjanavaukseen joukkue lähtee pelinjohtaja Mikko Kuosmasen mukaan luottavaisin mielin.

Jymyn kokoonpano:

  1. Jere Vikström 3v
  2. Antti Hartikainen 3p
  3. Toni Kohonen L
  4. Roope Korhonen 3k
  5. Kosti Rautiainen 2v
  6. Aki Orava s
  7. Jimi Heikkinen 1v
  8. Immo Rautiainen 2p
  9. Mikko Korhonen 2k
  10. Jani Komulainen (kapteeni)
  11. Niilo Piiponniemi
  12. Roni Vartama