VS
Kitee - Sotkamo
Ti 02/06/2020 klo 18:00
Rantakenttä, Kitee
Osta lippu
Nettiradio

Omena ei kauas puusta putoa – Mikko Korhosen isä harrastaa liikuntaa päivittäin

Astun sisään Bowlcircus Vuokattiin jäätävästä pakkasesta ja kohtaan heti lämpimän hymyn. Jotain tuttua tuossa miehessä on: hänessä on samaa näköä Jymyn viuhkavelho Mikko Korhosen kanssa. Ja miksi ei olisi, onhan kyseessä Mikon isä Matti, joka tulee heti kättelemään ja kyselemään kuulumisia. Keilavuoro on vielä kesken mutta heittojen välissä ehtii höpötellä.

Keilavuoro päättyy. Tulos on kuulemma kohtuullinen. Otamme kahvit ja korvapuustit ja istahdamme juttelemaan. Kuten poikansa, Matti on aina pitänyt liikunnasta ja harrastaa sitä edelleen usein. Innostus keilaamiseen heräsi Holiday Club Katinkullan valmistuttua, joten eri hallien radat ovat ehtineet tulla tutuiksi. Matti myöntää jääneensä koukkuun, kilpailu itseänsä vastaan kun on parasta. Muina lajeina Matti harrastaa tennistä, kuntosalilla käymistä sekä itselleni uutta tuttavuutta; dementiahiihtoa. Pienen ihmettelyn jälkeen selviää, että kyseessä on sauvakävely, siinä kun on unohdettu sukset kotiin.

Onkos keilailu sitten isän ja pojan yhteinen harrastus?

– Ei se Mikko enää ehdi. Aikaisempina vuosina heitettiin isä vastaan pojat kisoja, mutta nyt ne on jääneet, Matti muistelee.

Onneksi keilahallilta löytyy uusia kavereita joiden kanssa voi heitellä. Puheen siirtyessä pesäpalloon herää Matin silmissä pieni kipinä. Kysellessäni siitä, onko keilailu hänen mielestään älypeli kuten pesäpallo, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä.

– Onhan se. Ratojen lukeminen vaatii pääkopaltakin. Öljyäminen muuttaa radan pintaa. Ja onhan niissä palloissakin eri ominaisuuksia. Kaikki nämä vaikuttaa heittoon, puhumattakaan sitten paineista jotka tulee kisoissa, Matti luettelee.

Mikko-poika ja Isä-Matti keilahallilla.

Mikko-poika ja Isä-Matti keilahallilla.

”Ei kai se ihan huono ole”

Pakko on vielä kysellä vähän myös Mikon pelinjohtourasta, joka on vielä melko nuori. Kun Matilta kysyy mielipidettä poikansa pelinjohtotaidoista, on vastaus vaatimaton: ”ei kai se ihan huono ole.”

Naurahdan ääneen. Nyt puhutaan siis kauden 2014 Vuoden Pelinjohtajaksi Miesten Superpesiksessä palkitusta miehestä. Hän ei siis todellakaan ole huono pelinjohtaja, mutta miten hänestä tuli näin hyvä niinkin äkkiä?

– Onhan se niiden A-poikien kanssa ollut jo muutaman vuoden ennen miehiä. Kyllä sen jo pienenä näki myös mikä palo Mikolla oli lajiin. Koulusta kun tuli kotiin niin saman tien meni katsomaan vanhoja pelejä nauhalta. Ja kentällä tietysti kävi katsomassa kaikki miesten pelit. Kai niistä sitten jotain oppi. Näkyihän se tietenkin omassakin pelaamisessa se taktisuus.

Pesäpallosta riittäisi puhetta vaikka kuinka paljon mutta valitettavasti minun pitää jatkaa toisiin töihin. Matti kiittää tapaamisesta ja puristaa tiukasti kädestä.

– Koitahan nyt Satakunnan tyttö pärjätä täällä Kainuussa, hän hymyilee.

Kävelen ulos keilahallilta ja mietin pärjääväni mainiosti, kun kerran näin mukavien ihmisten kanssa saa toimia.

– Inga Ärnfors