Pallonlyöjät piti pisteet Kouvolassa

Kouvolan Pallonlyöjät – Sotkamon Jymy 2-0 (9-3, 8-3)

Ottelun tilastot

Sunnuntaina Kouvolassa Sotkamon Jymyä odotti läpi kauden lähes voitosta voittoon edennyt Kouvolan Pallonlyöjät. KSS Energia Areenalla pelikeli oli paahtava. Asetelmat ottelun alla olivat kuitenkin kutkuttavat.

Superpesisdebyytin Kouvolassa teki Märsylän veljessarjan Misa, joka teki hyvän debyytin jokerinutussa. Märsylä toi yhden juoksun ja sykki kentälle neljä kertaa viidestä yrityksestä. Jymyn sairastuvalla on edelleen neljä pelimiestä, mutta myös Pallonlyöjien Toni Laakso oli tänään jostain syystä sivussa ottelusta.


Toni Kohonen taisteli lautasen äärellä kovia pomputtajia vastaan.

Kouvola tuli alkuun kovaa ja takoi taululle neljä juoksua avausvuorossaan. Jymy tuli väkisin juoksun päähän ja pinnisti toisessa vuorossa likimain tasoihin, mutta pelituomari tuomitsi toisin kuin tilannetta vierestä väijynyt 3-tuomari. Kopla jatkoi kuitenkin kovaa tykitystä ja otti uuden kaulan kolmannessa vuorossa. Tätä Jymy ei enää kyennyt kuromaan umpeen.

– Ennen peliä oli ajatus, että jos saadaan torjuttua läpilyönnit, niin meillä on mahdollisuus voittaa. Tänään me epäonnistuttiin tässä, Sotkamon pelinjohtaja Jani Komulainen summasi.

– Sisäpelin osalta tultiin hyvin peliin siinä ensimmäisellä jaksolla, mutta parit kriittiset merkkivirheet söi meidän sisäpeliä, Komulainen jatkoi.


Valitettavasti tänään tuuletukset jäivät vähiin.

Pallonlyöjät saivat nollattua Jymyn rynnistyksen toisen juoksun alkajaisiksi ja tempaisi, kuten ensimmäisellä jaksollakin, neljän juoksun kaulan. Tänään Jymy ei tuosta noussut, vaan pisteet jäivät Kymenlaaksoon.

Varsinaista runkosarjaa Jymyllä on jäljellä vielä kolme ottelua, jotka kaikki pelataan tulevalla viikolla. Tiistaina Jymy kohtaa kotikentällä Kiteen Pallon klo 18 alkaen, torstaina joukkue matkustaa Pattijoen Urheilijoiden tykö ja sunnuntaina Ankkureiden vieraaksi Alajärvelle.

Lehdistötilaisuus katsottavissa alta.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen