Rännäriltä ei pisteitä Jymyn haaviin

Pattijoen Urheilijat – Sotkamon Jymy 2-0 (4-3, 7-4)

Ottelun tilastot

Kolmen pelin viikko jatkui Pattijoen Urheilijoiden tykönä torstaina. Sotkamon Jymyn osalta tämä oli perusrunkosarjan toiseksi viimeinen taisto ennen pian alkavaa jatkosarjaa. Rännäri on aina ollut haastava paikka voittaa ja sitä se oli myös tällä kertaa. 

Sairastuvalta saatiin taas täydennystä kokoonpanoon, kun vajaan kuukauden poissa pelikentiltä ollut Antti Korhonen puki jokeripaidan päälleen. Voisikin ehkä sanoa, että Jymyn jokeriosasto oli tänään lyöntivoittoinen.


Lyöntivoimainen jokerikolmikko.

Valitettavasti se ei vaikuttanut tänään lopputulokseen, sillä Jymy rakenteli ottelussa kolme 3-tilannetta (16-13) enemmän kuin isäntäjoukkue, muttei onnistunut kotiutuksissaan riittävän kovalla teholla. Tunnustusta täytyy kyllä jakaa myös Pattijoelle, joka painoi palloa väliin erittäin kovalla kotiutusprosentilla ~85% (11/13).

– Kyllähän me kotiuttamiseen tänään kaaduttiin, kun tilastoja katsoo. Jymy ei ollut tänään tappamassa tätä peliä, Sotkamon Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen tuumasi.


Antti Korhonen palasi pelikentille ja löi kaksi juoksua sataprosenttisen sisäpelin lisäksi.

Ensimmäisellä jaksolla viimeisessä vuorossa kahden juoksun johtoasemaan noussut Pattijoki hyydytti Jymyn kirin yhteen onnistumiseen avausjaksolla. Toisella jaksolla puolestaan pattijokiset iskivät toisen tasoittavalla tauluun kuusi juoksua, mutta Jymyn puristus ei tuottanut kahteen sisävuoroon kuin yhden juoksun.

– Tässä sarjassa ei ole ilmaisia pisteitä ja tänään me oltiin vähän pelailemassa, Komulainen totesi.

Varsinaista runkosarjaa Jymyllä on jäljellä vielä yksi ottelu Alajärvellä, joka pelataan sunnuntaina Ankkureiden kotikentällä. Alla alustavat kotiottelut jatkosarjassa, riippuen siitä sijoittuuko Jymy kolmanneksi vai neljänneksi.

Jatkosarjan kotiottelupäivät

Ke 1.8. (sijoitus 3.)
Ti 7.8.

Su 12.8.
To 16.8. (Sijoitus 4.)

Lehdistötilaisuus katsottavissa alta.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen