Pesis viehätti Helsingissä – Jymyn kausi alkoi voitokkaasti

Sotkamon Jymy – Hyvinkään Tahko 2-0 (3-2, 2-1)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymyn taival miesten Superpesiksessä käynnistyi tänään Helsingin Töölössä Telia 5G Areenalla. Vastustajaksi saapui viimevuotiseen tapaan Hyvinkään Tahko. Aurinkoinen, mutta viileähkö keli siivitti joukkueet kuitenkin esittämään varsin viihdyttävää pesäpalloa ja molemmilla joukkueilla lataus oli tapissa.

Ottelusta ennustettiin tiukkaa ja sellainen matsi myös olikin, sillä molemmat jaksot kirjattiin Jymylle yhden juoksun erolla. Summa summarum, Jymylle vahva startti kauteen ja maistuvat kolme pistettä.

Tahko tuli avausvuoroon kovalla sykkeellä, ja viime vuonna Kouvolan Pallonlyöjissä juoksuja tahkonnut Juha Korhonen löi ottelun avausjuoksun. Jymy tuli harhaheiton avustamana tasoihin, kun Niilo Piiponniemi kirmasi suoraan kotiin edettyään ensiksi 2-3 -taipaleen. Toisessa vuorossa Jymyn lyöjätykit – Roope Korhonen ja Lauri Rönkkö – iskivät juoksut mieheen, mikä riitti lopulta turvaamaan jaksovoiton Tahkon onnistuessa neljännen aloittavalla kertaalleen.

Telia 5G Areenan lehtereille oli saapunut 2317 katsojaa todistamaan Jymyn voittoa!

Toisella jaksolla Roope Korhonen iski avausvuorossa Jymyn johtoon. Seuraavaa juoksua saatiin odotella neljänteen vuoroon saakka, kunnes numerolla neljä Jymyn sapluunassa pelannut Antti Korhonen kotiutti Piiponniemen yllätysoton myötä.

Tasoittavallaan Tahko tuli Juha Korhosen lyönnillä yhden juoksun päähän, mutta sen jälkeen Jymyn ulkopeli teki useita voittavia ulkopelisuorituksia, erityisesti Topi Korhosen johdolla, joka katkaisi jo lähes varmalta juoksulta näyttäneen lyönnin kopiksi.

Pelinjohtaja Jani Komulainen oli erittäin tyytyväinen Jymyn esitykseen, vaikka peli sisälsi vielä virheitä.

– Vaikka sekaan mahtui iso määrä virheitä, niin silti meidän ulkopeli oli rauhallista. Erityisen iloinen kolmen pinnan ohella olen siihen, että pystyttiin tekemään voittavia suorituksia niillä hetkillä, kun ottelua ratkottiin.

Ottelun lehdistötilaisuus alla:

Kuvat: Antti Haapasalo
Teksti: Olli Korhonen