Raa’an kelin raaka esitys

Sotkamon Jymy – Koskenkorvan Urheilijat 2-0 (9-3, 13-4)

Ottelun tilastot

Hieno pesäpalloviikko päättyi Jymyn osalta aurinkoiseen kamppailuun kotimaisemissa. Lyöntikeli oli jälleen kerran kohdillaan ja Jymy rallattelikin mukavaan kotivoittoon puhtaasti 2-0.

Ensimmäinen jakso oli Jymyn selkeää näytöstä. Ulkovuorolla aloittanut kotijoukkue ei antanut vierailijoille sanansijaa aloittavalla, minkä jälkeen iski täydellä höyryllä tasoittavalla. Kuuden juoksun jälkeen ensimmäinen jakso oli vahvasti Jymyn hyppysissä.

Avausjaksolla Jymyn kotiutustehoista suurimmilta osin vastasivat Korhosista Antti kolmellä sekä Roope kahdella. Myös lukkari Ville Väliaho onnistui kotiutuksissaan kahdesti, tuotujen puolella tilanne oli huomattavasti tasaisempaa.

Toisella jaksolla Jymy aloitti sisältä ja iski kaksi juoksua. Vierailijat kuitenkin tulivat kovasti tasoittavalla ja tuli tasoihin Patrik Wahlstenin ja Ville-Veikko Ollin kotiutuksilla.

Tämän jälkeen Jymyn sisäpeli rullasikin oikein toden teolla ja takoi useita juoksuja jopa kahden palon tilanteissa. Hurlumhei -rallattelun käynnisti Jere Vikström, joka iski viimeisenä lyöjänä pallon 3-luukusta maisemiin, kotiuttaen Lauri Rönkön ja kiertäen itse kunniaa.

Jere Vikström löi otteleussa 1+2 ja toi peräti kuusi juoksua!

Koskenkorva roikkui mukana ja iski jälleen kaksi juoksua, mutta Jymyn kolmas vuoro oli vieraiden kannalta viimeinen niitti. Jymy takoi neljä juoksua ja hyydytti tämän jälkeen vierailijoiden yritykset.

Jymylle maukas voitto erittäin, erittäin raa’assa kelissä.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Jymyn taistelu sarjapisteistä jatkuu tulevalla viikolla tuplareissulla, kun ensiksi Jymy matkustaa Hyvinkään Pihkalaan Tahkon vieraaksi tiistaina ja kohtaa keskiviikkona Kankaanpään Mailan. Seuraava kotiottelu nähdään Hiukassa 4. elokuuta, kun paikallisvastustaja Pattijoen Urheilijat saapuu Hiukkaan.

Teksti: Olli Korhonen
Kuvat: Jussi Korhonen