Support your local – Jymy avaa sosiaalisen median kanavat yhteistyökumppaneiden käyttöön

Vallitsevat ja poikkeukselliset olosuhteet vaikuttavat meidän jokaisen arkeen Suomessa. Yhteistyökumppanit ovat meille ensiarvoisen tärkeitä, minkä vuoksi haluamme suositella jokaiselle, että tukisitte alueellisia sekä paikallisia yrityksiä kautta maan. Tällä tavoin turvaamme yritysten toiminnan nyt ja tulevaisuudessa, myös vaikeiden hetkien keskellä.

Sotkamon Jymy haluaa tarjota yhteistyökumppaneilleen mahdollisuuden nostaa esiin omia tuotteitaan ja palveluitaan Jymyn sosiaalisen median kanavissa tulevien viikkojen aikana. Kampanja käynnistyy tänään ja on voimassa toistaiseksi. Jymyn seuraajakunta on laaja, jonka haluamme valjastaa yhteistyökumppaneiden käyttöön. Sosiaalisen median kanavissamme on yli 32 000 seuraajaa.

Toimenpiteessä on seurattu Pattijoen Urheilijoiden ja salibandyseura EräViikinkien esimerkkiä. Kannustamme myös muita seuroja, yhteisöjä sekä ihmisiä ylipäätään toimimaan yhteisen hyvän ja kansakuntamme eteen.

Toimi näin!

Mikäli haluat hyödyntää SuperJymy Oy:n yhteistyökumppanina meidän sosiaalisen median kanavia ilmaisena markkinointialustana, niin ota yhteyttä sähköpostitse SuperJymy Oy:n markkinointipäällikköön Olli Korhoseen.

Kirjoita sähköpostiin lyhyt ja ytimekäs viesti, millä haluat tavoittaa omat asiakkaasi. Lisää myös liitteeksi jokin postauksen yhteydessä julkaistava kuva, niin jaamme sen Jymyn sosiaalisen median kanaviin tunnisteella #SupportYourLocal. Postaukset jaetaan Facebookissa, Twitterissä ja Instagramin puolella storyna.

Yhteystiedot:

Olli Korhonen
olli@superjymy.fi

Ja kuten meille varsin tutun kappaleen sanatkin kuuluvat: ”Taival lie hankala – olkoon vaan!” Yhdessä eteenpäin!