Ankkurit jarrutti, muttei pysäyttänyt

Alajärven Ankkurit – Sotkamon Jymy 0 – 1 (4-4, 2-5)

Ottelun tilastot

Paljon ei jäänyt aikaa palautella perjantai-illan kärkikamppailua Hiukassa, kun Jymyn bussi hörähti käyntiin aamutuimaan määränpäänään Alajärvi. Ottelu oli ennakkoon ajateltuna Jymylle jo haasteellinen, mikä näkyi otteissa, mutta siitäkin huolimatta Jymy jatkaa voittoputkessa ja kaatoi pirteästi esiintyneen kotijoukkueen 1-0.

Jymyn joukkueessa nähtiin pieniä muutoksia eiliseen rosteriin, kun keulamiehenä ja kopparina paljon kirmaava Niilo Piiponniemi huilasi. Topi Korhonen nousi keulaan, Jere Vikström numerolle ja Oskari Lukkari etenijäjokeriksi.

Ottelun avausjakso alkoi jymyltä vahvasti. Ensiksi Ankkureiden sisävuoron eliminointi ja tasoittavalla kaksi juoksua. Tätä kuitenkin seurasi musta ulkovuoro, jossa kotijoukkue sai ulkokentän avustuksella taottua neljä juoksua. Manu Haukkala löi kaksi maltillisella läpilyönnillä.

Jymy kavensi kolmannessa vuorossa ja rakensi neljännessä palottoman ajolähdön. Tästä jatkumosta Jymy ei kuitenkaan saanut kuin yhden juoksun, kun Roope Korhonen iski jakson toisen juoksunsa. Jaksovoiton haaveet kariutuivat kotipesän porteille, kun Ville Postin polttoheitto välilyönnistä käräytti Niko Korhosen. Näin liitolle karkasi yksi piste.

Joni Rytkönen jatkoi vahvoja otteita niin sisällä kuin ulkonakin.

Toiselle jaksolle Jymy tuli ärhäkämmin, mutta se ei kantanut hedelmää vielä ensimmäisessä vuorossa. Eikä voi vähätellä myöskään kotijoukkueen otteita.

– Tiesin jo oikeastaan siinä vaiheessa, kun otteluohjelmat julkaistiin, että tästä pelistä tulee hankala. Alla kärkimatsi Hiukassa ja siihen iso henkinen lataus. Mutta Ankkurit pelasi tänään myös hyvän ottelun ja piti meitä myös ahtaalla, pelinjohtaja Jani Komulainen kommentoi.

Toisen jakson ratkaisuhetkillä nousi esiin jälleen kerran Roope Korhonen, joka avasi Jymyn neljännen aloittavan vahvan sisävuoron lyömällä ottelun viidennen yksittäisen juoksunsa. Roopen perään lyöntipuuhissa onnistuivat vielä Lauri Rönkkö ja Markus Tuikka, minkä myötä Jymy tarrasi kiinni koko ottelun voittoon. Ulkovuoro piti Ankkurit kurissa ja näin kaksi pistettä Kainuuseen.

Niko Korhonen (7/10) oli kahdella tuodullaan Jymyn kakkospalkittu.

Jymyn ykköspalkittu Roope Korhonen oli tyytyväinen omaan lyöntipeliin, vaikka harmitteli hieman avausjakson viimeisiä hetkiä.

– Tuli lyötyä juoksut oikeisiin paikkoihin. Ensimmäisellä jaksolla tasoihin ja toisella jaksolla voittojuoksu. Harmittaa, sillä siinä ensimmäisellä jaksollakin oli saumat jaksovoittoon, mutta toisaalta vastustaja teki siihen paikkaan myös kovan suorituksen.

Katso ottelun lehdistötilaisuus ohesta:

Jymyllä on edessään vielä yksi taisto ennen ansaittua juhannustaukoa, kun joukkue kohtaa tiistaina Hiukan pesäpallostadionilla Kankaanpään Mailan klo 18. Tervetuloa kannustamaan Jymy voittoon!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen