VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Antti Hartikaiselle kauden parhaan pelaajan palkinto

Antti Hartikainen on äänestetty Sotkamon Jymyn kauden parhaaksi pelaajaksi. Päättyneellä kaudella Hartikainen saalisti runkosarjassa 189 kärkilyöntiä ja toi yhteensä 46 juoksua. Kunnareita 1-tilanteen erikoismiehelle kertyi yhteensä huikeat seitsemän kappaletta, mikä oli toiseksi eniten koko sarjassa.

– Tämä oli ensimmäinen kerta kun pelaajat äänestivät parhaan pelaajan. Palkinto on suuri kunniamaininta ja kun vielä pelitoverit äänestivät sen, niin se lämmittää sydäntä, Hartikainen kertoo.

Jymyn menneen kesän kapteeni Jani Komulaisen mukaan palkinto meni oikeaan osoitteeseen.

– Vaihtehtoja oli useita, sillä monella pelaajalla oli kauden aikana huippuhetkensä. Antti oli kuitenkin tasaisin sisäpelissä koko kauden, Komulainen kehuu.

Sisäpelaaminen ei ollut kuitenkaan ainoa vaakakupissa painanut tekijä palkittavaa valitessa.

– Lisäksi joukkue arvostaa Antin roolia ulkopelissä, sillä hänen pelaamisensa 3-vahtina pienentää muiden pelaajien tonttia ulkokentällä. Tämä saattaa jäädä suurelta yleisöltä huomaamatta.

Hartikainen myöntää, että kunnianosoitus tuo aavistuksen ylimääräistä kipinää tulevan talven harjoitteluun.

– Muutama viikko tätä on mukava muistella, sitten on lähdettävä taas kohti uutta kautta ja uusia tavoitteita. Kyllä tämä tuo harjoitteluun lisäpontta.

Antti Hartikainen on Jymyn ulkopelin tärkeä palanen.

Antti Hartikainen on Jymyn ulkopelin tärkeä palanen.

Antti Hartikainen 2013 runkosarjassa

Lyödyt: 7+9
Tuodut: 46
Kärkilyönnit: 189
Onnistumisprosentti: 78,09

Pudotuspeleissä

Lyödyt: 0+2
Tuodut: 10
Kärkilyönnit: 65
Onnistumisprosentti: 75,58

Antti-mvp_pieni

-AH