Hannes Pekkinen: ”Kyllä kannatti!”

Neljän vuoden ajan Jymyn väreissä viihtynyt Hannes Pekkinen jatkaa uraansa muualla. Kaksi kultaa ja kaksi hopeaa visiitillään voittanut Pekkinen on nauttinut jokaisesta hetkestä violettioransseissa.

Kyllä kannatti reilut neljä vuotta sitten vastata puhelimeen, kun Kuosmasen Mikko soitti, ja kysyi Jymyyn pelaamaan. Tästä neljän vuoden reissusta Kainuuseen tuli sellainen, jota en varmasti ikinä unohda. Joka kerta oli hienoa pukea Jymyn pelipaita päälle ja lähteä taistelemaan joukkueen kanssa yhdessä voitosta. Tavoitteena Jymyyn tullessa oli päästä menestymään, voittamaan joukkueena sekä kehittymään itsekin pelaajana. Koen, että näissä tavoitteissa onnistuttiin. Menestymisen lisäksi tämän neljän vuoden aikana oli hienoa päästä ystävystymään ja tutustumaan moneen huikeaan ihmiseen. Iso kiitos joukkueelle, seuralle, faneille ja kaikille kehen sain kunnian tutustua vuosien saatossa – teitte ajastani Sotkamossa mahtavan. Kiitos!

Kiitos Hannes Pekkinen!