Henkilökuva: Kalle Kuosmasen tavoitteet korkealla

Henkilökuvan on kirjoittanut SuperJymy Oy:lle työharjoittelun suorittanut Emmi Pakanen. Juttu on kirjoitettu toukokuussa.

***

Born and raised in Sotkamo! Kalle Kuosmanen on nuoresta iästä huolimatta kerryttänyt jo paljon pelikokemusta suomensarjan, B-poikien SM-sarjan ja Ykköspesiksen kautta. Koko ikänsä Sotkamossa pelannut nuori mies pääsee viimein näyttämään taitonsa koko Suomelle, kun hänet nähdään osana Jymyn superpesisjoukkueen rosteria heinäkuussa starttaavalla kaudella.

Kuosmasen päätyminen pesiksen pariin oli pienestä asti lähes itsestäänselvyys. Pesäpallo on se, mitä Sotkamossa lähes kaikki lapset edes kokeilivat, niin hänkin. Kuosmasen isä on myös pelannut vielä, kun hän on ollut lapsi, ja se on antanut lisäpotkua harrastukselle nuorempana. Pitkään saman seuran mukana pelaaminen palkitsi viime kaudella, kun joukkue voitti B-pojissa SM-kultaa. Tämä on ollut tähän mennessä yksi parhaista saavutuksista Kuosmaselle ja samalla myös junnuvuosien kohokohta. Tämä on antanut hyvän pohjan jatkaa eteenpäin Superin joukkueen mukana, kohti uusia tavoitteita.

Kalle Kuosmanen on ollut Jymy Jaguars ykköspesisjoukkueen runkopelaajia.

Tällä hetkellä päivät täyttyvät treenaamisen lisäksi ylioppilaskirjoitusten tulosten jännittämisestä, ja töistä. Lukion viimeinen vuosi odottaa päätöstään, ja haaveissa on päästä kirjoitukset läpi, jotta valkolakin saa painaa päähän. Samalla Kuosmanen työskentelee Marjexilla tuotantopuolella. Oleellisena osana päivää on treenaaminen ja penkki onkin salilla tällä hetkellä paras liike. Vapaa-aika on kaiken tämän keskellä vähissä, mutta silloin kun sitä on, sen vietto tapahtuu pleikkarin äärellä, kavereiden kanssa hengaillen, taikka hyvän Netflix-sarjan edessä. Entä lukiosta valmistumisen jälkeen? Selviä suunnitelmia ja tavoitteita ei vielä ole, mutta välivuoden jälkeen koittaa armeijaan kutsunnat.

Vaikka aikaisemmin Kuosmanen onkin kokeillut lähes kaikkia ulkopelipaikkoja, ja aikaisemmin ollut etenijän roolissa, tällä hetkellä ulkopelissä tontti löytyy linjasta, ja vaihtajan rooli on sisäpelissä tullut tutummaksi. Kokemusta ja taitoja on jo ehtinyt kertyä monelta eri osa-alueelta, mutta kuitenkin löytyy myös lyönti, joka ei onnistu:

– Kumuran lyöminen. Sen voisi vielä joskus opetella.

Joukkuelajin valinta on ollut tärkeää myös Kuosmaselle. Kaikki joukkueen kanssa yhdessä oleminen, tekeminen, ja oppiminen on hänen mukaan hienoa. Joukkueen kanssa urheillessa saa hyviä muistoja itselle ja koko joukkueelle.

Ulkopelissä Kuosmanen tunnetaan erittäin pallovarmana polttolinjapelaajana.

Tällä kaudella tärkein tavoite ja odotukset ovat paikan vakiinnuttamisessa superpesisjoukkueen kokoonpanossa. Kun varma paikka joukkueesta on löytynyt, tulevaisuudessa tavoitteet voi suunnata Suomen mestaruuteen.

– Myös miesten Itä-Länsi edustus olisi hieno kokemus.

This or that?

(Bouldatut vastaukset ovat Kuosmasen valintoja)

Pizza vai burgeri

Kokis vai Pepsi

Kissa vai koira

Kaupunki vai lande

Kesä vai talvi

Kahvi vai tee

Puhelu vai tekstari

Lenkki vai Netflix

Apple vai Android

Näpy vai pussari?

Teksti: Emmi Pakanen
Kuvat: Olli Korhonen & Jami Ivanoff