Ilari Koskimiehestä SuperJymyn myyntijohtaja

Ilari Koskimies vahvistaa SuperJymy Oy:n organisaatiota. Koskimies aloittaa työtehtävänsä myyntijohtajana 1. syyskuuta alkaen ja siirtyy Jymyn leipiin Kajaanin Kiinteistömaailmasta.

Ilari Koskimies, 38, aloittaa Jymyn myyntijohtajan tehtävissä syyskuun alussa ja tuo mukanaan raudanlujan ammattitaidon niin yritysmyyntiin kuin ottelu- ja viihdetapahtumien kehittämiseen.

– Ilarin panos tulee olemaan keskeinen kumppanimyynnin ja tapahtumien ympärillä, SuperJymy Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuosmanen linjaa.

SuperJymy haluaa terävöittää asiakaskokemuksia niin yrityksien kuin kuluttajienkin keskuudessa, minkä vuoksi paljon myyntityötä elämänsä aikana tehnyt Koskimies oli oiva valinta tehtävään.

– Meillä on vielä paljon ulosmitattavaa potentiaalia, mitä tulee muun muassa ottelutapahtumien kehittämiseen. Ilarilla on paljon monipuolista osaamista ja innovatiivisena kehittäjänä me saadaan hänestä varmasti paljon irti, Kuosmanen jatkaa.

Koskimies on tuttu kaveri Kainuun pesäpallopiireistä vuosikymmenten ajalta. Hän on toiminut pitkään erilaisissa myyntitehtävissä ja hyppää nyt intoa puhkuen Sotkamon Jymyn taustajoukkoihin.

– Minulla on polttava halu viedä Jymyä eteenpäin ja auttaa organisaatiota ottamaan seuraavia askeleita tietyillä sektoreilla. Koen, että minulla on paljon annettavaa myyntiin, mutta myös tapahtumien kehittämiseen.

Lisätiedot:
Ilari Koskimies, 044 5390 141
Mikko Kuosmanen, 0400 350 821, mikko.kuosmanen@superjymy.fi

Katso Koskimiehen julkaisuvideo alta!

https://www.facebook.com/SotkamonJymy/videos/702264193660490/