Imatralta täysi potti

Imatran Pallo-Veikot – Sotkamon Jymy 0-2 (1-2, 0-6)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymy kohtasi Imatran Pallo-Veikot sunnuntaina kolmannen kerran tälle kaudelle. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen ottelu, joka pelattiin jommankumman kotistadionilla. Ensimmäinen kohtaaminen 3,5 kuukautta sitten kun oli Fuengirolassa ja toinen toukokuussa Alajärvellä. Ensimmäisessä pelissä IPV nipisti toisen jakson tasapeliksi, mutta violettipaidat ottivat kaikki pisteet mukaansa Kitrolta ja nyt Ukonniemestä.

Hutunkeitossa nähtiin yllätys, kun Konsta Hyötyläinen aiheutti Roope Korhoselle kauden seitsemännen tappion. Hyötyläinen voitti kaksi kolmesta hutusta Roopea vastaan tänä kesänä. IPV aloitti sisältä ja pyöritti heti ajot pystyyn. Sasu Toikan saumaveto läsähti Kalle Kuosmasen hanskaan: palo kotipesään ja haavat kolmoselle. Tilanne purkautui ja punapaidat pyörittivät lyöntikierroksen loppuun ilman erikoismainintoja. Jymyn kärkipää järjesti yhden palon takatilanteen, josta R. Korhosen yritys leijasi Aleksanteri Haukalle kopiksi ja samalla kolmoselle tulleen palon myötä vuorossa ei nähty kuin lyöntijärjestyksen kierrätys perälle asti.

Redsien toisella sisävuorolla Sasu Toikan etutilanteen saumaveto otti Joni Rytkösen räpylän reunasta sopivan kimmokkeen ohi 3-vahti Aleksanteri Huotarista ja pallo kieri pesän taakse hietikolle. Lyönti ole merkattu, joten Ville Pietinen ehti rullata kotiin asti. Seuranneet jatkotilanteet Jymyn ulkopeli torjui. Iivari Vihanto pääsi väläyttämään heittokättään ja poltti Miitri Pesosen Mikko Kososen välilyönnistä. Kainuulaisten ykköskärki ei päässyt tasoittavalla kentälle, mutta Juho Keinäsen mentyä sinne tulivat paikalle Ville ”varma vaihto” Viita ja Huotari: Roope Korhonen pääsi ajotilanteeseen. Tällä kertaa viimeisellä lyöty painava veto keskisaumaan putosi väliin ja Keinänen toi tasoituksen. Lauri Rönkön lyönnistä Pesonen poltti ja Jussi Korhosen sivallus kohosi kopiksi.

Keinänen palasi viime vuotiselle kotikentälleen.

Imatran kolmas ei tuottanut takatilannetta, mutta Aapo Komulainen kirjautti kauden 37:nnen kärpäsen, uhrina Pesonen. Jymyn vuoro alkoi kahdella palolla kärjestä ja päättyi peräpäästä kopinnostopaloon kolmostilanteessa. IPV pääsi neljännessä painostamaan. Ensin Hyötyläinen pomputti takatilanteen ja pallo sirvahti polttoheitossa pesän taakse. Ukonniemen lähes 700-päinen yleisö ehti jo innostua, mutta kotiin ei yritetty. Seuraavalla Hyötyläisen kolmosrajanäpyllä kuitenkin yritettiin ja Huotari teki kovan suorituksen: Miitri Pesosesta täpärä palo kotiin. Miika Riikosen kotiutuspienestä päivän palokeisari Kalle Kuosmanen poltti kotiin ja IPV jäi jaksolla yhteen juoksuun. Tasoittavalla Jymy nakutteli kärjestä pesät täyteen (IPV:llä oli kahdesti palon paikka) ja käytti aikalisän. Roope Korhosen kaksi vapaata saumavetoyritystä eivät onnistuneet, viimeisellä Pesonen poltti Rytkösen kotiin. Myös Rönköllä merkkilyönti jäi viimeiseen. Luritus kakkospussiin meni vahdin ja polttajan välistä takakentälle ja Kuosmanen toi jakson voittojuoksun. Koska kaikki etenivät lyönnillä, oli Viita jo kolmosella ja hölkkäsi myös kotipesään, mutta tuomaristo ei hyväksynyt juoksua, vaikka sääntöjen mukaan olisi pitänyt. Sääntöpykälä 8: ”Jakso päättyy tasoittavalla vuorolla välittömästi voittojuoksun synnyttyä – kuitenkin samalla peliteolla syntyvät muut juoksut hyväksytään,” ja tässä tapauksessa Viita eteni samalla lyönnillä (peliteolla). Kopparin palautusta ei lukkari Surakka jäänyt kotipesään odottelemaan, mutta pelituomari vihelsi jakson päättyneeksi kesken tilanteen.

Toisen jakson alkuun violettipaidat pääsivät heti pelin päälle. Viidan kääntönäpystä Toikan polttoheitto karkasi kolmospesän taakse ja Rytkönen rynnisti harhaheitolla kotiin. Jokerikotiuttajien yrityksistä palot, ja Komulainen jäi yksinäiseksi etenijäksi kolmoselle. Viimeisenä lyöjänä ulkokentällä vähille lyönneille jäänyt Kotro pamautti pallon väliin ja Jymylle uuden lyöntikierroksen. Joukkue myös käytti sen ja lopulta Kotro pääsi kokeilemaan kolmoselle siirtämänsä Jussi Korhosen kotiuttamista, tällä kertaa tuloksetta. Kotijoukkue pelasi kierroksen läpi, mutta ilman tilanteita – tai oli niitä yksi, mutta Kuosmanen teki kakkoselle kolmannen palon, eikä uransa kolmanneksi viimeistä peliä pelannut pesäpallolegenda Toni Kohonen päässyt yrittämään.

Aapo Komulainen oli jälleen kerran elementissään kotipesässä.

Toisen vuoron alkuun imatralaisten polttoheitto viuhui komeasti kolmospesän yli maisemiin ja Vihanto toi kolmannen juoksun Jymylle. Perään R. Korhosen tirpaisu kolmossaumaan onnistui ja Rytkönen toi 0–4. Rönkkö pääsi myös yrittämään, mutta Keinänen irtosi tapin käsiin jääneellä kumuralla. Imatra jäi omalla vuorollaan ilman tilannetta vaihtopieniä hanskaansa imuroineen Joni Rytkösen kiilatessa Kuosmasen kantaan tehdyissä paloissa. Sotkamolaiset jäivät kolmannessa ensimmäistä kertaa ottelussa ilman takatilannetta. Yhtä vähän jäi kertomista Imatran tasoittavasta: Kuosmanen ja Rytkönen polttivat yhden mieheen ja Huotari sen kolmannen.

Ottelun viimeisessä vuorossa Jymyn kärkikolmikko Vihanto–Rytkönen–Kuosmanen ja Roope Korhonen löi peruslyönnin väliin, uransa tuhannennenneljännensadannenkahdeksannentoista (1418.) runkosarjalyödyn. Tovia myöhemmin hän toi kolmannensadannenkahdennenkymmenennenkuudennen (326.) tuotunsa Juho Keinäsen pussinpohjalla, jota IPV:n kapteeni Hyötyläinen koplotteli ratkaisevasti. Yhteistuloksella 1744 Roope johtaa selkeällä erolla kaikkien aikojen tehotilastoa vuotta vanhempiin kilpakumppaneihinsa Juha Korhoseen (Tahko, 1669) ja Jere Dahlströmiin (KoU, 1634) nähden.

Viimeisen vuoron jännitys oli siinä, pystyykö Jymy pitämään Imatran nollilla jaksolla ja saako Rytkönen Kuosmasta kiinni tehdyissä paloissa. Kalle ratkoi molemmat asiat polttamalla Kohosen kotiutusyrityksestä kotiin ja Keinänen päätti pelin Hyötyläisen viimeisestä yrityksestä kolmospussiin.

Pesäpallolegenda Toni Kohonen ja Sotkamon Jymy pelasivat viimeistä kertaa samalla kentällä.

IPV:n 16:nnen kerran peräkkäin runkosarjakohtaamisissa kaatanut Jymy jatkaa sarjakakkosena, tosin kaksi pistettä perässä Manse saa kaksi yritystä ohittamiseen sotkamolaisten pitäessä viikon ajan taukoa peleistä. Jymyn parhaina palkittiin jälleen timanttisesti vaihtolyöntinsä hoitanut Ville Viita (7/8) ja kolmesti kotiuttanut R. Korhonen. IPV:n palkitut olivat 1-vahti Sasu Toikka ja lukkari Rasmus Surakka. Kuosmasen seitsemän tehtyä paloa ulkopelissä eivät riittäneet parhaan ulkopelaajan palkintoon, koska tietenkään eivät. Konsta Hyötyläinen arpoutui tällä kertaa palkinnoille, vaikka Miitri Pesonen olikin näkyvin Redsien polttaja.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Seuraavan kerran kainuulaiset esiintyvät lauantaina Joensuun Bolt Areenalla klo 15 ja runkosarjan viimeinen kotiottelu on vuorossa tiistaina 16.8. klo 17:30 Marjex Stadionilla. Liput ennakkoon osoitteesta: www.jymykauppa.fi.

Teksti: Juuso Hyvönen
Kuvat: Olli Korhonen