VS
Sotkamo - Pattijoki
La 13/02/2021 klo 16:00
Ojan Rauta Areena
Osta lippu
Nettiradio

Jännitysnäytelmä ratkesi kotiutuslyöntikilpailussa – Jymy marssi finaaliin!

Vimpelin Veto – Sotkamon Jymy 1-2 (2-1, 1-2, 1-4)
Ottelun tilastot

Halli-SM -lopputurnauksen ennakkoasetelmat olivat jo etukäteen kutkuttavat, sillä lauantaina Imatran Aviasport Areenalla välierävaiheessa nähtiin viime syksyn mitaliotteluiden uusinnat Sotkamon Jymyn ja Vimpelin Vedon sekä Joensuun Mailan ja Kouvolan Pallonlyöjien välillä.

Kuten odottaa saattoi, luvassa oli tiukkaakin tiukempaa vääntöä. Kouvolan Pallonlyöjät haki itselleen finaalipaikan Joensuun Mailasta ja saman teki Imatran lauantai-illassa Sotkamon Jymy Vimpelin Vedon kustannuksella.

– Ulkopeli oli alusta loppuun erinomaisella tasolla ja oltiin aktiivisia, pelirohkeita, Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen analysoi.

– Pelissä positiivisena näkyi pitkälti ne asiat, mihin ollaan talven aikana harjoituksissa keskitytty.

Ensimmäisellä jaksolla Vimpeli tuli vahvasti otteluun iskien ensimmäisen tasoittavalla kaksi juoksua. Jymy kiri jakson lopulla juoksun päähän, mutta painostus ei tuottanut tulosta.

Rönkkö astui esiin toisella jaksolla!

Ensimmäisellä jaksolla Jymyn ainokaisesta juoksusta vastanneelle Lauri Rönkölle tarjottiin ratkaisijan viittaa neljännen tasoittavalla ottelun ollessa tiukasti tasan 1-1. Rönkkö käytti tilanteen hyödykseen ja uitti kumuran vastustamattomasti 2-koppari Haukkalan eteen.

Näin ollen, trilleri eteni kotiutuslyöntikilpailuun, jossa aloittavalla sisävuorolla Jymy iski peräti neljä juoksua viidestä mahdollisesta. Vimpeli sai tasoittavallaan aikaan yhden juoksun, mutta neljän juoksun karkumatka oli lopulta liikaa.

– Kotiutuslyöntikilpailu oli osoitus Jymyn kasvaneesta kotiutusvoimasta, Komulainen totesi.

Sotkamon Jymy kohtaa huomenna sunnuntaina klo 16:00 alkavassa Halli-SM -finaalissa Kouvolan Pallonlyöjät.

Finaali on katsottavissa tämänpäiväiseen tapaan Ruutu -palvelusta!

Teksti ja kuva: Olli Korhonen