VS
Sotkamo - Pattijoki
La 13/02/2021 klo 16:00
Ojan Rauta Areena
Osta lippu
Nettiradio

Jerestä etenijä- ja Roopesta lyöjäkuningas!

Sotkamon Jymy – Vimpelin Veto 2-0 (4-1, 7-2)

Ottelun tilastot

Tilastovoitot ovat suhteellisen harvinaista herkkua Sotkamossa, mutta runkosarjan päätösottelussa varmistui historiallisesti peräti kolmen tilaston piikkipaikat sotkamolaisille pelaajille. Tätä aiemmin yhden kauden aikana on juhlittu enintään kahden henkilökohtaisen tilaston osalta voittoa.

Jo alkukaudesta huiman kaulan muihin etenijöihin ottanut Jere Vikström kiisi etenijäkuninkaaksi 68:lla tuodulla (viime kauden etenijäkuningas Niilo Piiponniemi kimmersi viimeisessä pelissä itsensä kakkossijalle), minkä lisäksi Roope Korhonen otti peräti kahden tilaston voitot: Roope kruunattiin lyöjäkuninkaaksi ja hän voitti myös tehopistetilaston, tehden molemmissa uudet yhden kauden ennätykset. Roope löi tämän kauden aikana yhteensä 3+126 juoksua ja kahdeksantoista tuodun avulla keräsi peräti 147 tehopistettä.

– Kaikki on lähtenyt ehdottomasti siitä, että sain ehjän harjoituskauden talvella alle ja tiesin, että kovilla tilannemäärillä tulen lyömään 120-130 juoksua tällä kaudella. Vainionpää (Jukka-Pekka) toimi hyvänä kirittäjänä, lyötiin molemmat laadukkaasti koko kauden ajan, Roope analysoi voittonsa taustoja.

Jere Vikströmille etenijäkuninkuus oli hänen uransa ensimmäinen. Jere johtaa myös A-poikien kautta aikain etenijätilastoa.

Yleisö sai jännittää lyöjätilaston voittotaistelua viimeiseen asti, sillä Roope löi ratkaisevan juoksun neljännessä vuoroparissa koukkunäpäyksellä. Tämän jälkeen Jukka-Pekka Vainionpäällä oli mahdollisuus kimmertää vielä Seinäjoella tasoihin ja näin lyöjätilaston voittajaksi Jymyn ja Vimpelin välisen ottelun päätyttyä kyseistä kamppailua aiemmin. Kesken lehdistötilaisuuden kävi kuitenkin ilmi, että peli Seinäjoella oli loppunut, ennen kuin Vainionpää pääsi edes yrittämään kotiutusta.

Tilanne löytyy lehdistötilaisuusvideosta ajassa 2:35 eteenpäin:

Itse ottelussa Jymy pääsi niskan päälle heti alkutekijöissä eikä joutunut ottelussa kertaakaan takaa-ajajaksi. Kolme pistettä jäi Sotkamoon suhteellisen selkein lukemin.

Puolivälieräsarja alkaa heti sunnuntaina klo 15 Hiukan pesäpallostadionilla Seinäjoen JymyJusseja vastaan. Peli on JymyHyvä-hyväntekeväisyysottelu, johon on kaikilta vapaa pääsy.

– Vainionpää mahdollistaa Seinäjoella joka pelin voittamisen. Saadaan tehdä kova päivätyö ja valmistautua huolella. Tästä tulee varmasti kova sarja, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen ennakoi.

– Nyt mennään katsomaan sitten tuohon pudotuspelisarjaan, että kumpi meistä sen voittaa, Roope Korhonen lisäsi viitaten Jukka-Pekka Vainionpäähän.

Edellisen kerran lyöjäkuninkuus on mennyt Sotkamoon vuonna 1990, jolloin Unto Väisänen oli sarjan ykköstykki. ”Unski” onnittelikin Roopea pikimmiten ottelun tauottua.

Teksti: Antti Haapasalo
Kuvat: Janne Kuronen, Antti Haapasalo