VS
Kouvola - Sotkamo
Pe 27/05/2022 klo 18:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Juho Keinänen siirtyy Jymyyn kaksivuotisella sopimuksella!

Sotkamon Jymy on tehnyt kahden vuoden sopimuksen 22-vuotiaan Juho Keinäsen kanssa. Upean kauden Imatralla pelannut Keinänen vahvistaa erityisesti Jymyn etukenttää. 

Pohjois-Savossa pesäpallo-oppinsa saanut Juho Keinänen saapuu Jymyyn kolmen superpesiskauden kokemuksella. Kaksi ensimmäistä kului kasvattajaseura Siilinjärven Pesiksen väreissä ja viime kausi puolestaan jopa tuhkimotarinaksi kehkeytyneen Imatran Pallo-Veikkojen joukkueessa.

Luonteeltaan rauhallinen, mutta peliesityksiltään räväkäksi itseään kutsuva Keinänen saapuu Kainuuseen kaksivuotisen sopimuksen kera. Keinäsen vahvuudet on erityisesti ulkopelissä, mutta hienosti mennyt viime kausi antoi miehelle itseluottamusta myös kokonaisvaltaisemmasta kulmasta katsottuna.

– Viime kesänä sain osoitettua sen, että pystyn olemaan myös sisäpelissä ykköskeulan mies, pääosin vaihtajan työtehtäviä tekevä Keinänen kommentoi ja huomauttaa, että hänellä on vielä paljon vara kehittyä ihan jokaisella osa-alueella.

Uunituore sopimus Kainuuseen sai aikaan myös paljon ajatuksia.

– Pientä jännitystä oli ilmassa, kun Sotkamoon ensimmäisen kerran ajelin, mutta ehdottomasti hyvillä mielin liityn joukkueeseen. Paljon on tullut fiilisteltyä jo tulevaa kautta ja eloa Sotkamossa.

Henkilökohtaisesti Keinäselle sopimus Jymyyn on iso juttu.

 – Se, että pääsee pelaamaan tällaiseen seuraan kuin Sotkamon Jymy, niin kyllähän se merkitsee paljon varmasti ihan jokaiselle pelaajalle. Hieno mahdollisuus minulle, Keinänen tunnelmoi.

Superjymy Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuosmanen näkee, että Keinäsessä on potentiaalia olla kokonaisvaltaisesti merkittävä pelaaja tulevaisuudessa.

– Me etsittiin tarpeeksi nuorta etukenttäpelaajaa, jolla kehityskäyrä osoittaa ylöspäin. Keinäsen myötä saatiin paitsi laadukas ulkopelaaja, niin myös pelaaja, joka on ottanut harppauksia sisäpelaajana ja pystyy siten taistelemaan paikasta Jymyn keskipalkissa.

Katso Keinäsen haastattelu alta!

Lisää sopimusuutisia torstaina klo 17!