VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Juniorimylly jauhaa lisää sopimuspelaajia

Sotkamon Jymyn pelinjohtajana vielä kuluvan kauden ajan toimiva Mikko Kuosmanen iloitsi seuran allekirjoitettua viisi sopimusta joukkueen nuorisokaartin kanssa. Puumerkkiä Jymy-sopimukseen raapustivat Niko Korhonen (sopimus voimassa kauteen 2016), Onni Määttä (2015), Topi Korhonen (2015), Janne Hyvönen (2014) ja Markus Tuikka (2014).

– Tilanne on hyvä, kun juniorimylly tuottaa pelaajia, Kuosmanen iloitsee.

Viisikosta Niko Korhonen on jo selvästi joukkueen runkomiehiä niin sisä- kuin ulkopelissäkin. Viime kaudella ykkösenä lyönyttä Korhosta on ajettu hallipeleissä sisään haastavalle kakkospaikalle.
– Nikolla on iso mahdollisuus mennä pelaajana eteenpäin. Suuri yleisö ei ole vielä nähnyt hänen monipuolisuuttaan lyöjänä, Kuosmanen kehuu.

Muu nelikko toimii lähtökohtaisesti haastajana ja he vakuuttivatkin pelinjohdon tarjoamaan sopimusta talven harjoitusleirin aikana. Kuosmanen näkee heissä suuren osan Jymyn tulevaisuutta.

– Kun näitä sopimuspelaajia miettii, niin jokaisen kohdalle on myös isot odotukset ulkopeliin. Hyvönen kopparina, joita ei ole koskaan liikaa ja sitten Tuikka sekä Määttä etukenttäpelaajina, Kuosmanen luettelee.

Hyvöstä tullaan ajamaan jo ensi kaudella sisään 2-kopparin rooliin, jota on vuosien ajan Jymyssä varmuudella hoitanut kokenut Mikko Korhonen. Korhonen siirtyy tämän kauden jälkeen urheilutoimenjohtajan titteliin vaihtavan Kuosmasen saappaisiin pelinjohtajaksi.

– Meillä ei voi olla ulkopelissä liikaa kysymysmerkkejä siinä vaiheessa, kun muutos tapahtuu, Kuosmanen perustelee.

Topi Korhosen, Onni Määtän ja Markus Tuikan rooli on lähtökohtaisesti taistella kahdesta jokerin paikasta yhdessä Saku Hakkaraisen kanssa.

– Tulemme todennäköisesti pelaamaan niin, että Komulaisen Janin lisäksi meillä on kaksi jokeria nopeilla jaloilla. Tuikka on sitten tarvittaessa hieman monipuolisempi sisäpelaaja jokeripaitaan, Kuosmanen kertoo suunnitelmista.

Pelinjohtaja korostaa, että pelit näyttävät aina lopullisen suunnan. Suunnitelmia voi tehdä, mutta pelien mukaan pitää uskaltaa reagoida.

– Esimerkiksi Onni Määttä pelasi todella vahvat hallipelit ja on tullut pikkaisen puskista porukkaan. Jos tahti jatkuu samalla tavalla, hän voi olla isossakin roolissa etenijäjokerina.

Sopimustilanne:

Niko Korhonen 2016
Onni Määttä 2015
Topi Korhonen 2015
Kosti Rautiainen 2015
Immo Rautiainen 2015
Markus Tuikka 2014
Janne Hyvönen 2014
Antti Hartikainen 2014
Aki Orava 2014
Joni Rytkönen 2014 (Vuokralla Kouvolassa)
Roni Vartama 2014 (Vuokralla Kouvolassa)
Niilo Piiponniemi 2013 (Vuokralla Alajärvellä)
Jere Vikström 2013
Saku Hakkarainen 2013
Toni Kohonen 2013
Jani Komulainen 2013
Roope Korhonen 2013
Mikko Korhonen 2013 (siirtyy sen jälkeen pelinjohtajaksi)
Pelinjohtaja: Mikko Kuosmanen 2013 (siirtyy sen jälkeen urheilutoimenjohtajaksi)

-JL-