Jymy kaatoi Kirin läpilyönneillä!

Kempeleen Kiri – Sotkamon Jymy 0-2 (2-3, 3-8)

Ottelun tilastot

Voit äänestää Jymyn Bolt -kovinta työntekijää täällä!

Sotkamon Jymy jatkoi voittokannassa, kun sarjakärjessä alkukauden Jymyn ohella keikkunut Kempeleen Kiri kaatui Sarkkirannassa puhtaasti 2-0.

Kainuulaiset matkustivat Kempeleeseen myös Supermaanantaista tutulla orkesterilla. Oikeastaan ainoa muutos oli, että vastikään viikolla joukkueen vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella liittynyt Jere Vikström oli mukana niin bussissa kuin vaihtopenkilläkin. Sen sijaan kotijoukkue oli aavistuksen siipirikkoinen: lukkari Jani Lassila, Sami Haapakoski sekä Aatu Saastamoinen olivat loukkaantumisten vuoksi sivussa kokoonpanosta. Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen tiesi omasta kokemuksestakin tästä syntyvän haasteita, ja kertoi lehdistötilaisuudessa Jymyn ulkopelin olleen tänään kauden heikointa, erityisesti hermostunutta.

Kirin kapteeni Tuomas Jussila voitti hutunkeiton ja johdatti isännät räpylöiden kera ulkokentälle. Jymy rakenteli kärjestä tilanteen ja Hannes Pekkinen pääsi kumauttamaan kumuran vastustamattomasti väliin. Tasoittavalla Jymyn ulkopeli piti kotijoukkueen kurissa, vaikka myöhemmin illan aikana kolme juoksua lyönyt Ossi Meriläinen pääsikin yrittämään.

Roope Korhonen löi avausjaksolla yhden.

Toisessa vuorossa Roope Korhonen sivalsi illan ensimmäisen. Meriläinen onnistui tasoittavalla viimeisenä lyöjänä lyömällä pallon tapin yli väliin. Pekkinen lisäsi Jymyn johtoa kolmannessa vuorossa, mutta Meriläinen toi Kirin uudelleen juoksun päähän. Jymyn neljännen aloittava oli sanalla sanoen heikko: Elmeri Purmonen ja Kalle Kuosmanen paloivat molemmat ykköspesälle. Lopulta kolmas palo syntyi, kun myös Iivari Vihanto paloi ykköspesälle ja Jymy joutui puolustamaan yhden juoksun johtoaan viimeisen tasoittavalla. Ensimmäisen palon violettioranssit ottivat takaetenijästä, kun Onni Määttä pomputti takapesät täyteen ja paloi lopulta ykköselle. Matti Korhosen lyöntivuorolla Jussi Korhonen haki ensimmäisen kotiutusyrityksen kopiksi ja viimeinen lipsahti laittomaksi. Kahden palon tilanteessa viimeisenä lyöjänä lyöntipaikalle astellut Saku Saloranta haastoi kolmosrajanäpäyksellä Purmosta, mutta Purmonen hölkytteli pallolle ja tuhosi Jussilan kotipesän kynnykselle.

Toinen jakso alkoi Kirin sisävuorolla: Meriläinen oli jälleen asialla, kun Määttä toi johtojuoksun. Jymy ei onnistunut tasoittavalla ja Jymy joutui oikeastaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella tukalaan asemaan, kun toisessa vuorossa kempeleläisten Antti Korhonen tykitti läpi kolmosrajasta. Jymyssäkin kolmen kauden ajan pelannut Möykky paloi kuitenkin täpärästi kolmospesälle ja tilanteesta syntyi vain yksi juoksu. Yhtä kaikki, Jymy tuli toisen tasoittavalle kahden juoksun tappioasemasta. Roope kavensi tilanteen ja toiseksi viimeisenä lyöjänä lyömään tullut Lauri Rönkkö kuritti vuorostaan Kirin kolmosrajaa ja paikasi pallon parkkipaikalle saakka. Rönkön lyönnillä Jymy siirtyi edelle, mutta lisää oli luvassa, kun Juho Keinänen sai eteensä ajolähdön. Voimakas kumura keskelle taakse oli yhden juoksun arvoinen lyönti, mutta Kempeleen kopparipari lonkkataklaili toisiaan ja pallo painui mainosaitojen taakse kunnarin ja kolmen tavallisen arvoisesti. Lisää juoksuja ei vuorossa nähty, mutta Jymy tarrasi tiukasti kiinni ottelun voittoon seitsemän juoksun turvin.

Keinänen murjoi Kirin koppariosaston ja vei Jymyn voittoon.

Kiri kavensi kolmannessa vuorossa yhdellä, mutta Jymy iski vielä Roopen toimesta ottelun päätöslukemat taululle. Neljännessä vuorossa kotijoukkue oli lopulta jo aseeton Jymyn ulkopelin edessä. Jymyn parhaaksi palkittiin Niko Korhonen ja palkinnoille itsensä myös kahdella lyödyllä juoksulla löi myös Pekkinen. Meriläinen oli kotijoukkueen kakkonen ja Määttä ykkönen.

Katso Boltin tarjoama lehdistötilaisuus alta!

Kärkimatsit jatkuvat tiistaina Hiukassa, kun Joensuun Maila saapuu Marjex Stadionille. Hanki liput ennakkoon osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen