Jymy kärsi vierastappion Satakunnassa

Sotkamon Jymy koki ensimmäisen vierastappionsa sunnuntaina Kankaanpäässä, kun se hävisi kotijoukkue Mailalle jaksoin 2-1 (3-2, 1-9, 1-0). Jymy hallitsi käytännössä katsoen koko ottelua, mutta hävisi ratkaisevat vuoroparit ottelun voiton kannalta. Näin ollen pesis osoitti taas yllätyksellisyytensä: Kankaanpää puristi muutamista tilanteistaan tarvittavat juoksut ja pääsi juhlimaan voittoa hallitsevasta mestarista railakkaasti.

– Pelissä pitää voittaa oikeat hetket. Ei riitä, että hallitsee peliä. Ne tilanteet, mitkä piti voittaa, hävittiin, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen ruoti.

– Tämä on hyvä opetus nöyryydestä meille. Tietty rutiinitaso ei kyllä tänään riittänyt meidän nuorilla pelaajillamme pelaamaan tätä peliä. Näistä pitää oppia.

Roope Korhonen ja Mikko Kuosmanen neuvottelevat aikalisällä ensimmäisen jakson lopussa. Roope löi ottelussa neljä juoksua ja palkittiin Jymyn parhaana.
Roope Korhonen ja Mikko Kuosmanen neuvottelevat aikalisällä ensimmäisen jakson lopussa. Roope löi ottelussa neljä juoksua ja palkittiin Jymyn parhaana.

Ensimmäinen jakso nihkeää

Ensimmäinen jakso oli helteisestä säästä huolimatta (tai juuri siitä johtuen) molemmilta joukkueilta nihkeää peliä. Jymyn ainoa onnistuja kotiutustehtävissä oli Roope Korhonen, jonka saumaiskut näyttivät tuovan Jymylle jaksovoiton, mutta Kankaanpää nousi taisteluun neljännessä vuoroparissa.

Siihen asti kolmostilanteitta edennyt KaMa sai neljännessä vuoroparissa miehen kolmospesälle kolmesti, ja kun kotiututtaminen oli virheetöntä, oikeutti tuo jaksovoittoon. Juoksut tulivat Jukka Latvalan välilyönnillä, Jesse Jokelan puolittaisella läpilyönnillä 3-jatkeelta ja jokeri Juhani Ojalan linjaan suuntautuneella osumalla.

Jymyn takaa-ajo tyrehtyi tasoittavalla sisävuorolla, kun Antti Hartikaisen pomputtaessa etutilanteessa, sai Maila poltettua etenijän täpärästi kolmos- ja kakkospesälle.

– Täytyy sanoa, että kaveri teki tänään ekan jakson lopussa voittavan suorituksen. Kaveri teki ainoat kolmostilanteet ensimmäisen jakson loppuun ja käytti ne kaikki, Roope Korhonen kehui.

Jani Komulainen saalisti 9 kärkilyöntiä, yhden lyödyn ja yhden tuodun ja palkittiin Jymystä kakkospalkinnolla. Kuvassa Jani juoksun tuotuaan heittää yläfemmat nuoren Topi Korhosen kanssa.
Jani Komulainen saalisti 9 kärkilyöntiä, yhden lyödyn ja yhden tuodun ja palkittiin Jymystä kakkospalkinnolla. Kuvassa Jani juoksun tuotuaan heittää yläfemmat nuoren Topi Korhosen kanssa.

Toinen jakso rumputulta

Toisella jaksolla Sotkamo onnistui hiljentämään kotiyleisön täydellisesti. Jaksotappiosta sisuuntuneena Jymy iski taululle tylyt lukemat 9-0 ja kotiutusvahvuutta löytyi tuttuun tapaan taas useammalta pelaajalta. Kunnarikin oli likellä, kun Jere Vikströmin lyönti livahti kakkoskoppari Jani Moilasen räpylän alta. Jo vuosia kotijoukkueen kannalta oikeassa paikassa kasvanut koivu esti kuitenkin kunniajuoksun syntymisen.

Supervuoro näytti jatkuvan Kankaanpään kannalta yhtä vaikeana kuin koko toinen jakso, mutta kolmospesältä polttotilanteessa livennyt heitto toi Kankaanpäälle arvokkaan johtojuoksun.

Sotkamon tasoittava vuoro oli kuin toisinto ensimmäiseltä jaksolta. Etutilanteessa lyömässä olleen Toni Kohosen lyöntivuoron aikana syntyi kaksi paloa, kun Niko Korhosesta syntyi kärpänen kakkoselle ja het’ perään Antti Hartikainen paloi kakkospesälle näpäytyksen seurauksena. Kolmannen palon synnyttyä Mikko Korhosesta kolmospesälle, repesi riemu Kankaanpään kotiareenalla.

– Jotenkin tätä peliä kuvasti tuo harhaheitto. Itsekin pitää ottaa sitä sillä tavalla piikkiin, että siinä takana piti ehdottomasti olla varmistamassa, ettei juoksua tule, vaan vain vaihto, Korhonen kertasi.

Kankaanpään pelinjohtaja Tomi Niskanen oli ymmärrettävän iloinen ottelun jälkeen.

– Lähdimme niistä lähtökohdista peliin, että meidän on uskottava, että voimme tehdä tästä ison jutun ja voiton. Tänään jätkät siihen uskoivat, Niskanen iloitsi.

Jymyn pelit jatkuvat vierasottelulla Joensuussa tiistaina. Tuo peli alkaa klo 18.

Ottelun tilastot

-AH