Jymy kellisti savolaiset

Siilinjärven Pesis – Sotkamon Jymy 0-2 (1-9, 1-2)

Ottelun tilastot

Jymy matkusti tiistaina Siilinjärvelle, voisiko sanoa vain ja ainoastaan 180 kilometrin päähän Hiukasta, mikä on hyvinkin poikkeuksellista. Voitaisiin jopa todeta, että tämän illan kamppailu olisi paikalliskamppailu.

Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkue aloitti juoksun teon heti aloittavalla vuorolla, mutta juoksuhanojen avautumista toden teolla saatiin odottaa toisen tasoittavalle, jolloin Korhoset Antti ja Roope iskivät lyödyn mieheen ja vasureiden perään lyömään tullut Markus Tuikka takoi vielä yhden.

Siilinjärven Pesis ei saanut kurottua eroa, vaan Roope ratkaisi jakson lopullisesti kolmannen tasoittavalla. Kumuravauhdista voimakas taitto ranteilla kakkosluukkuun ja pallo Mantun monttuun 1+3 arvoisesti. Lyönti herättikin ihailua niin katsomossa kuin joukkueen sisällä.

– Erinomainen lyönti pesikseen. Kumuravauhdista ranteilla taitto ja se on siellä, Ruutu-tähti palkinnon parhaasta ulkopelistä saanut Ville Väliaho äimistely tuoreeltaan.

Ensimmäinen jakso siis Jymylle lukemin 9-1.

Tämän päivän Ruutu-tähti!

Toisella jaksolla Jymy aloitti vaisusti, mutta piti ulkopelissään kotijoukkueen niin ikään nollilla viimeiseen vuoroon saakka. Roope onnistui neljännen aloittavalla kertaalleen ja lyöntikierroksen viimeisenä lyöjänä vastikään pesäpallokentille palannut Jere Vikström tuli ja taikinoi lopulta ottelun voittojuoksuksi jääneen juoksun lyömällä pallon vastustamattomasti väliin.

Siilinjärvi kavensi yhdellä Kimmo Lukkarin kotiutuksella, mutta lopulta tilanne kuivui kasaan ja näin ollen Jymy nappasi arvokkaat pisteet savolaisilta Kainuuseen.

– Kyllä me selkeesti jäätiin vähän koppiin jaksotauon jälkeen. Onneksi kuitenkin onnistuttiin olemaan kovia sillä kriittisellä hetkellä milloin pitikin olla. Tehtiin todella monta kovaa, voittavaa suoritusta tuossa viimeisessä sisävuorossa, pelinjohtaja Jani Komulainen summasi.

Jymy pääsi juhlimaan kahdeksatta voittoa kahdeksannesta pelistä!

Katso ottelun lehdistötilaisuus ohesta:

Jymyn kausi jatkuu perjantaina varsinaisella herkkupalalla Hiukassa, kun Kainuuseen saapuu sarjaa johtava Vimpelin Veto. Tervetuloa kannustamaan Jymy voittoon!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen